Vanhankaupungin torneja laivan kannelta.
Tallinnaan tullaan yleensä laivalla. Tällöin matkaajan silmiin avautuu vanhankaupungin ja sen kirkkojen vaikuttava silhuetti. Maisemaa hallitsee keskiaikainen kivikirkko, Pyhän Olavin eli Olevisten kirkko (kuvassa oikealla), jonka torni ulottuu yli 120 metrin korkeuteen ja näköalatasannekin on 60 metrin korkeudella (kuvia edempänä).

Vanhankaupungin alueella on erityisen paljon kirkkoja. Toompean eli tuomiokirkon mäen korkeimmalla kohdalla näkyy Tallinnan ev.lut. tuomiokirkko, jonka sijainti antaa sille hyvän näkyvyyden, vaikkei kirkko kovin suuri olekaan. Tuomiokirkosta vasemmalle on ortodoksinen katedraali, ja siitä edelleen vasemmalle (oikeastaan alemmas) sijoittuu korkeatorninen Pyhän Nikolauksen eli Nigulisten kirkko. Kuvassa näkyy runsaasti myös pyöreitä torneja, jotka kuuluvat kaupungin muuriin. Heti ortodoksisesta Aleksanteri Nevskin katedraalista oikealle kohoaa harmaa Pikk Herman eli Pitkän Hermannin torni, jossa aina liehuu Viron lippu.

Kantakaupungissa sijaitsee edellä mainittujen lisäksi neljä luterilaista kirkkoa. Pyhän Hengen kirkko (Püha Vaimu kirik) sijoittuu kuvassa hieman hankalammin erottuvana Pitkän Hermannin tornin alapuolelle, lähelle raatihuoneentoria. Kaarlen (Kaarli) ja Johanneksen (Jaani) kirkkojen tornit näkyvät äärimmäisinä vasemmalla. Kaarlen kirkon tunnistaa kaksoistornistaan ja Jaanin kirkon keltaisen oranssista väristään. Ruotsalainen Mikaelin kirkko ei matalana erotu kauemmas. Se sijaitsee heti Nigulisten kirkosta etelään. Näyttävä Pyhän Nikolauksen kirkko on nykyisin museona, joskin palveli vastikään myös entisessä tehtävässään Jaanin kirkon ollessa remontissa. Nikolauksen kirkon kohdalla kuvassa näkyvä hoikka torni kuuluu Tallinnan Raatinuoneelle. Mereltä rantaan tultaessa huomio kiinnittyy myös paapuurissa, lähellä satamaa näkyvään moderniin, kokonaan valkeaan metodistikirkkoon. (Ja jos katsot edelleen vasemmalle, et voi olla huomaamatta Tallinnan laululavan kaarevaa katosta.)

Tallinnan kirkkokierros on luontevinta aloittaa satamaa lähinnä olevasta Olevisten kirkosta. Niinpä suunnataan kohti kaupunginporttia, Suurta Rantaporttia. Portilta lähtevältä Pikk- eli Pitkäkadulta siirrytään kohta korttelin verran länteen saman suuntaiselle Lai- eli Laajakadulle, ja pian ollaan Olevisten ovella.




Olet oikealla tiellä, jos näet matkalla raitiovaunuja, punaisia, sinisiä ja melkeinpä minkä värisiä tahansa. Tallinnassa on vilkas ja toimiva raitiotieliikenne, mutta nyt emme tarvitse trammin apua. Ylitetään vilkasliikenteinen Meren puistotie (tai Rannamäentie) ja noustaan mäelle, jolla on Estonia-laivan muistomerkkiin liittyvä risti. Itse muistomerkki on puhutteleva katkennut puolikaari (näkyy hieman yläkuvan raitiovaunun takaa).
Portista sisään ja kohta oikealle!


Olevisten kirkko lienee rakennettu 1330-luvulla. Sen torni ulottui 1500-luvulla jo 159 metrin korkeuteen. Palon jälkeen (1625) tornia ei ole enää rakennettu yhtä korkeaksi, vaan 1800-luvulla torni sai nykyisen 123,7 metrin korkeutensa. Torniin pääsee hyvällä säällä kiipeämään, ja sieltä voi ihailla avaria maisemia joka suuntaan. Alla olevia miniatyyrikuvia klikkaamalla voit katsella seuraavia näkymiä:
- etelään (vanhak.)
- pohjoiseen (satama)
- itäkaakkoon (city)
- länsilounaaseen (asema)


Olevisten kirkko palvelee nykyisin Tallinnan baptistiseurakuntaa
. Olevisten Walcker-urkujen historia on värikäs. Vuonna 1842 rakennetut urut piti uudistaa 1. maailmansodan alla, mutta työ jäi sodan takia kesken. Urut soivat silti edelleen upeasti hienossa akustiikassa. [Kirkon myyntipöydällä on saatavilla uusi cd Süda usub valgust, jolla kuullaan mm. Rudolf Tobiaksen motetteja kuorolle ja uruille, esittäjinä Allika Kammerkoor ja Kammerkoor Credo, joht. Eivin Toodo, urkurina Maris Oidekivi. Levyn nimi tulee Anna Haavan runosta Mu süda usub. Sen on säveltänyt Piret Rips. Lue lisää runosta ja levystä tästä linkistä!]
      Viereiset kuvat seurakunnan albumista.

Olevisten kirkolta on lyhyt matka yhtä vanhalle Pyhän Hengen (Püha Vaimu) kirkolle. Tosin kirkko on huomaamattomampi eikä erotu, ellemme siirry taas Pitkäkadulle (Pikk), mihin tarjoutuu runsaasti poikkikatuja.

Pyhän Hengen kirkko on onnistunut säilyttämään alkuperäisen goottilaistyylisen asunsa (tornin huippu on kylläkin barokkinen). Seuraavassa kappaleessa referoidun tekstin olen löytänyt Jussi Katajalan nettisivuilta, joilla on myös mainio interaktiivinen Tallinnan vanhankaupungin kartta (laatinut Liisa Torniainen).

Pyhän Hengen kirkolla on ollut keskeinen rooli Viron kulttuurihistoriassa. Kirkossa saarnattiin ensimmäiset vironkieliset saarnat, ja sen pastori
Balthasar Russow (josta kirjoittaa mm. Jaan Kross) julkaisi historiateoksen Chronica der Prouinz Lyfflandt eli Liivinmaan kronikka vuonna 1578. Pyhän Hengen kirkon seurakunnan pastoria Johann Koellia pidetään ensimmäisen vironkielisen kirjan, 1535 ilmestyneen katekismuksen kirjoittajana. Julkisivun kello taas muistuttaa Tallinnan vanhimmasta julkisesta kellosta.

Viron vanhin tornikello (1433) halkesi tornin tulipalossa, ilmeisesti salaman sytyttämässä, vuonna 2002. Kello on nyt sijoitettu kirkkosaliin. Kirkon runsaasti koristeltu sisustus on goottilaisen puunveistotaidon suurenmoinen näyte. Yksi Viron neljästä keskiaikaisesta taideaarteesta on Pyhän Hengen kirkossa: lyypekkiläiseltä Bernt Notkelta vuonna 1483 tilattu alttari.
Kirkkosalin parvekkeita kiertävä, Raamattua kuvittava maalausten sarja on 1600-luvulta.



Kirkon nykyiset urut rakensi tallinnalainen August Terkmann (1885-1940) vuonna 1929. Ne ovat Terkmannin rakentamista suurimmat säilyneet. Muita Terkmann-urkuja Tallinnassa ovat Jaanin kirkon lehteriurut (ks. edemmäs) ja Tallinnan katolisen kirkon pienehköt urut.


Tallinnan kirkkojen vanhat ja arvokkaat urut tarvitsevat jatkuvaa huoltamista ja viritystä. Toomas Mäeväli hoitaa sekä Olevisten että Püha Vaimun kirkkojen ja näiden lisäksi Tallinnan tuomiokirkon urkuja. (Lähde Eesti Päevaleht)

Olemme vaeltaneet Tallinnan vanhankaupungin ytimeen. Voisimme jo jatkaa ylös Toompealle ja kohti tuomiokirkkoa. Suuntaamme kuitenkin ensin raatihuoneentorin poikki ja tulemme pian Nigulisten kirkolle, vastapäätä turisti-infopistettä. Nigulisten kirkko kärsi sodassa pahat vauriot, ja kun se rakennettiin uudelleen, siitä tehtiin museo ja konserttisali. Se on silti myös jumalanpalveluspaikka ja toimikin kirkkona viimeksi Jaanin kirkon remontin aikana vuonna 2007.

Nigulisten kirkossa on ollut useita urkuja jo keskiajalta lähtien. Akustisesti katedraalimainen kirkkosali sai nykyiset urkunsa vuonna 1981 (Rieger-Kloss). Konserttien lisäksi ne soivat Orelipooltund-konserttihetkissä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16. Sisäänpääsyyn vaaditaan museolippu.


Nigulisten kirkko on yllä kuvattu etelän suunnasta. Sodan jälkiä peittää nyt aukio, onnistuneesti suunniteltu puistikko, jonka  takaa näkyy tuomiokirkon mäki ja tuomiokirkon tornin huippu. Sen ja Nigulisten tornin välissä liehuu näyttävästi Suomen lippu, niin ikään Toompealla sijaitsevan Suomen suurlähetystön katolla.
Nigulisten kirkon Rieger-urut rakennettiin vuonna 1981. Urkutaiteilija Aare-Paul Lattik (kuvassa alla) soittaa YouTube -videoilla mm. Viernen ja Duruflén teoksia, jotka on kuvattu Nigulisten kirkossa.

  







Nigulisten kirkko hallitsee maisemaa jopa niin, että sen naapurissa (Rüütli 9)
sijaitseva Tallinnan ruotsalaisen seurakunnan Mikaelin kirkko jää helposti noteeraamatta. Tämä tietysti johtuu jo siitä, ettei Rootsi Mihkli -kirkko heti näytä kirkolta - eikä rakennus sitä alkuaan ollutkaan.

Mutta kun astut kirkkosaliin, tulet epäilemättä kirkkoon, jossa on kaikki olennainen. Tämäkin kirkko on vilkas musiikkikirkko. Mikaelin kirkossa kokoontuu myös Tallinnan suomalainen seurakunta.

    

Kirkon urut ovat ruotsalaiset (Åkerman & Lund 1950). Urut on kirkkoon lahjoittanut vuonna 2000 Tukholman Täbyn seurakunta.

Urkujen ääntä voit kuunnella Aare-Paul Lattikin nauhoitteista. Mm. videolla Artur Kappin sonaatista f-molli soivat juuri nämä urut.


Mikaelin kirkko näyttää yllättäen sisällä kirkkosalissa paljon isommalta kuin ulkoa katsoen. Vaikutelma ei johdu vain holvatusta sisäkatosta, vaan myös kirkon lattian sijoittumisesta katutasoa alemmas.



Kun jatketaan etelään ja Vapaudenaukiolle, tullaan myös Jaanin eli Johanneksen kirkolle joka hallitsee aukion itäreunaa. Kuva on otettu ylempää, matkalla tuomiokirkon mäelle, jolta voi samalla luoda yleissilmäyksen usealla suunnalla näkyviin kirkkoihin. Näkymä Vapaudenaukiolle on vastikään (2009) muuttunut, kun aukion länsipuolelle valmistui pitkään suunniteltu Vapaussodan muistomerkki.



Jaanin kirkon Terkmann-urkujen (vuodelta 1913) restaurointi valmistui vuonna 2009. Kirkossa on myös Martin ter Haseborgin  rakentamat kuoriurut. Seurakunnan nettisivuilta löytyy artikkeli kirkon vanhoista uruista.
Jaanin kirkon pääurkujen historia alkaa jo vuodesta 1869, jolloin Gustaf Normann sai valmiiksi kirkon ensimmäiset urut. Vuonna 1905 kirkon urkuriksi tullut August Topman ajoi tarmokkaasti urkujen uudistamista, ja näin tapahtuikin samoihin aikoihin kun tuomiokirkon urut laajennettiin ja Estonia-konserttisalin ensimmäiset urut valmistuivat. Uudistamisen toteutti August Terkmann, joka rakensi myös Estonian urut. Terkmann käytti soveltuvin osin Normannin piilimateriaalin, ja myös soittimen hahmossa on tunnistettavat "Normann"-piirteet, joten ehkäpä puhuminen "Normann-Terkmann"-uruista ei olisi aivan hullua. Soittimen mekanismi vaihtui tietysti mekaanisesta pneumaattiseksi, ja muutenkin Terkmann hyödynsi aikansa uusia keksintöjä urkujen äänellisten tehojen maksimoimiseksi. Oikeastaan kirkossa on kolmet urut, kun mukaan lasketaan alttarin takana oleva lehteriurkujen itsenäinen kaukopillistö.

Toompealta länteen pilkahtaa eri kulmista Kaarlen kirkon komea kaksitorninen hahmo. Kirkossa on Tallinnan (ja koko Viron) suurimmat urut, Walckerin vuonna 1923 rakentamat. Uruista voi lukea mm. seurakunnan nettisivuilta.
[Urkujen ääntä on kuultavissa mm. levyllä, jolla kirkon urkuri Piret Aidulo soittaa Roman Toin urkuteoksia yhdessä urkuri Ene Salumäen kanssa.
Myös Martin Rostin levyllä Orgellandschaft Estland Kaarlen kirkon Walcker on saanut kunnian aloittaa Viron historiallisten urkujen kierroksen.]



Jatkamme ylöspäin kohti tuomiokirkkoa. Matkalla on mahdollista palauttaa mieleen näkökentässä etuoikealla kohoavat kirkot:

  

Lopulta kirkkopolkumme johtaa Toompealle, jonka huippua hallitsee tuomiokirkko, Pyhälle Neitsyt Marialle omistettu. Kuljemme Riigikogun (parlamentin) linnan ohi aukion pohjoisreunalle ja nousemme tuomiokirkolle kapeaa Toom-Kooli -kujaa pitkin.



 
Ene Salumäe on levyttänyt Roman Toin urkuteoksia
(Roman Toi Orelimuusika) yhdessä Piret Aidulon kanssa, joka soittaa Kaarlen kirkon urkuja. Ines Maidre on puolestaan levyttänyt Rudolf Tobiaksen ja Peeter Südan koko urkutuotannon. Näistä levyistä voit lukea Viro-sivultani.


Joko tekee mieli lepuuttaa jalkoja? Nyt voisit tutustua Tallinnan mainioihin raitsikoihin. Kun palaat Toompealta ”alakaupunkiin”, Vapaudenaukiolta tai Viru-aukiolta on helppo nousta raitiovaunuun. Tallinnan R-kioskit myyvät matkakortteja ja niihin ladattavia lippuja (esim. 24h) tai arvoa. Kuvan uusi raitiovaunu on nimeltään Moonika.

jh2007/2017