|
||
|
Jitterbop Don't Lie To Me - Brutus |
|
Linkkejä:
|
|
Bichon Frisé Bichon Frisé on kääpiökoiriin kuuluva pieni valkoinen pumpulipallo. Bichon on seurakoira. Turkki on vitivalkoinen ja siinä saattaa pentuvaiheessa olla kerman värisiä laikkuja. Ne vaalenevat vanhetessa yleensä pois. Turkki on märkänä ihan säkkärä ja se kuivataan harjaten karstan kanssa suoraksi. Bichonin silmät ja kirsu ovat tummat (mustat). Pigmentaation silmien ja huulien ympärillä tulisi olla myös mahdollisimman tumma. Bichonin häntä kaartuu ylväästi selän päälle, mutta tylsissä tilanteissa häntä roikkuu kyllä koipien välissä. Bichon on vikkelä liikkeistään ja nauttii pitkistä kävelylenkeistä, mutta ei edellytä pitkiä lenkkejä. Bichon Frisé on erittäin iloinen, vilkas ja leikkisä. Bichon on hyvin ihmisrakas, osaa keimailla ja vetää kaikki käytöksellään puolelleen. Bichon sopii hyvin lapsiperheisiin. Bichonilta löytyy myös luonnetta. Se osaa komentaa ja siinä saa omistaja olla tarkkana, ettei anna kaikkea periksi. Häntä heiluu aina iloisesti ja aina ollaan valmiita pieniin rapsutus taukoihin.
Koiran horoskooppi: LeijonaUseimmat leijonakoirat otaksuvat olevansa paikallisen viidakon kuninkaita. Kun tuot leijonapennun kotiisi, tee heti selväksi kuka siellä on pomo. Aluksi Leijonat tuntuvat ylimielisiltä ja vaikeasti lähestyttäviltä. Kun olet ansainnut Leijonasi ystävyyden, sinulla on takuulla ikuinen ystävä. Leijonakoirat voivat olla vaikeita tuttavuuksia muille koirille, jotka eivät suostu olemaan osa niiden laumaa. Leijona olettaa, että sille tarjoillaan ensin ja että sen annos on suurempi kuin muilla. Ole siis valmis tietyn sorttisiin sekamelskoihin, kun esittelet Leijonaasi muille koirille tai päinvastoin. Lähde: Eve Devereaux "Helli Hauvaasi" suom. Uma Aaltonen
|
2011 |
|
Tätä nykyä meillä asuu kaksi karvaista kaveria - Sunny ja Brutus!
|
2010 |
|
Brutuksenkin piti pukeutua frakkiin, kun 5.6. vietettiin Annan, Emman ja Jennin valmistujaisia
Brutus on tuffan kaveri
kesällä pitää niin kiirettä, kun on paljon uusia hajuja ja vaikka mitä mielenkiintoista tongittavaa... kuvaankaan ei ennätä koskaan kokonaan...
Talvella oli aika paljon lunta, mutta onneksi Brutus on niin kevyt, että hanki kantoi!
Aina se tosin ei kantanut...
...ja kakkiminen oli toisinaan hankalaa syvässä hangessa!
Mutta piehtaroiminen lumessa oli kyllä Brutuksen mielestä kaiken sen vaivan arvoista!
|
2009 |
|
13.9.09 Donna oli meillä isäntäväkensä Annen ja Markun kanssa
Brutuksella ja Donnalla riitti vauhtia!
Välillä huokaistiin ja taas jatkettiin leikkiä
Tyhjä limupullo on maailman paras leikkikalu
kaverukset :D
Matot ei ihan pysyneet suorassa, kun nämä kaverukset pistivät menemään!
Donna ja Brutus
Luonnon helmassa
Mökillä Brutuksella on hyvä kaveri, joka odottelee aina ulkona samalla, kun vartioi oman kotitalonsa lisäksi meidän mökkiä!
Välillä kisataan...
...välillä vaan hölkötellään pitkin pihaa!
Naapurin kaveri tuo joskus kavereitaankin meille ja nekin ovat ystävystyneet Brutuksen kanssa - jopa niin paljon, että yhdessä lähdettiin karkuteillekin!
Mitä tehtäis?
|
2.5.09 |
|
Brutus nauttii kevään uusista tuoksuista, mikä näkyy kuononpielien likaantumisena jatkuvasti. Sitä kuonoa kun on niin vaikea olla työntämättä joka koloon...
|
|
|
Nam, omenaa..
Mamin kanssa Vanhankylänniemessä
|
20.7.8 Rönnäs |
|
Miran kanssa - takkuisena paljosta meressä uimisesta - mutta onnellisena!
Pitkä, kuuma kesä (ei se kuuma osuus kyllä kovin pitkä ollut)... ja sen tahdon elää näin! Mitä, joko muut väsyi?
Ei, kun menox...
Mitäs sitten? Ai, että uimaan?
No, mennään sitten..
Mitä, joko pitää tulla pois?
|
Pääsiäinen -08 |
|
Jessen kanssa mummulan sohvalla! Onnea on olla hellyyttävän pörröinen! Pääsee sohvalle!
|
12.3.08 |
|
Aina minut yllätetään kesken paperihommien...
|
10.2.08 |
|
Pommi oli meillä leikkimässä Brutuksen kanssa ja meidän arasta vauvelistakin kuoriutui varsinainen riehu-pekka! Ikäeroa pojilla on pari kuukautta, mutta paino on lähes sama... Brutuksen pörrökarva vaan hämää...
Ensin vähän tutustuttiin...
Leikitäänkö?
Sitten jo hetken päästä viiletettiin menemään hännät ja korvanlehdet viuhuen...
Välillä piti vähän levätä!
|
22.1.08 |
|
Tänä talvena on ollut varsin vähän mahdollisuuksia lumessa riehaamiseen, mutta Brutus on ottanut niistä harvoista kerroista kaiken irti...
Onko ketään kotonaaaaa???
Huiiii... kylmääää!!
Heiii... tää on hauskaaaaa...
Kuvaaja ei pysykään perässä...
välillä pitää nuuskia uutta suuntaa..
...ja taas menoks! Suupielessä edellispäivänä syödyn punaisen värikynän jäljet...
...ja välillä toiseen suuntaan!
Pistetään korvat hulmuamaan...
Minäkö hurjapää??
|
20.12.07 |
|
Jäin kiinni rysän päältä, vai?
|
15.12.07 |
|
Hankin tänään kotitrimmerin Prismasta. Kokeilin sitä myös Brutukseen, vaikka turkki nyt olikin vähän likainen. Kokeilu kuitenkin onnistui jätskipaperien voimin...
Tämä oli lähinnä vain harjoittelua. Huomenna ois pesupäivä ja sitten voidaan katsoa vähän tarkemmin... Operaation jälkeen Brutuskin sai pirtelöä! Onhan lauantai aina ollut meillä pirtelö-päivä!
|
3.11.07 |
|
|
20.10.07 |
|
Yhteistä ulkoilua Hurja petoloinen..
Keinumassa Miran kanssa
|
18.10.07 |
|
Mihis sitten sännättäis...
|
17.10.2007 |
|
Syksyn lehdet on sitten ihmeellisiä...
...ja vähän pelottaviakin, kun lentelevät miten sattuu...
...otan silti kotiin mukaan yhden!
|
14.10.2007 |
|
Pusuja Antulle
|
12.10.2007 |
|
Otetaanko matsi?
Okei, levätään välillä...
Mitäs sit tehtäis?
Brutus - Sammakko 1 - 0
Sitten Miran kimppuun..
|
11.10.2007 |
|
Onks tää mulle?
Elli ja Brutus tutustuivat paremmin aamulla. Brutus totesi Ellin ilmeisesti hyväksi kaveriksi, koska syliin uskalsi jopa nukahtaa!
Sohvan nurkasta lattialta löytyi turvallinen nukkumapaikka myös!
|
Ensimmäinen päivä kotona 10.10.2007 |
|
Brutuksen synnyinkoti
Koiraa haettaessa opetetaan samat asiat, kun synnytyslaitokseltakin lähtiessä - miten vauva pestään!
Kuka antoi luvan ottaa kuvan ennenkuin minut on föönattu?
Kuivausoperaatiota hoitaa kasvattaja Jaana Kauppinen
Turkki siistittiin..
Valmis lähtöön! Komia poika!
Kotona ollaan omassa kopassa - Mira oli aivan ihastuksissaan uudesta tulokkaasta!
Taitaa olla vähän suru puserossa, kun on ensimmäistä kertaa yksin oudossa paikassa!
|
|
|
Ken on niistä kaikkein kaunein... ja ken on meidän?
|
|
|
|