Seikkailua satasen tuolla puolen...

Vähemmän vanhana ultrakonkarina (lue: noviisi) oli tarkoitus juosta ekalla 24:lla itselle loistotulos, varsinkin kun sään vaikutus tuloksiin oli eliminoitu optimaalisilla halliolosuhteilla. Alustavat omat laskelmat olivat utopistisia lähes 200km tulokseen tähtääviä laskelmia. Esim. Juoksu 23min / kävely 5min / paikalla 2min rytmityksellä koko ajan kierrosaikojen ollessa 2:30(juoksu) ja 4:00(kävely) lopputulos olisi tuottanut 195km tuloksen, joten paperilla ei näyttänyt ollenkaan mahdottomalta ja 160 km pääsisi vastaavasti 3:00/4:30 kierrosajoilla, toisaalta eihän sitä nopsajalan kannattanutkaan lähteä hitaammin liikenteeseen. ;-) Tietenkin tiesin vauhdin hiipuvan ja siihen olinkin alusta saakka orjentoitunut, joten loppujen lopuksi tarkoitus oli mennä fiiliksen mukaan ja alkumatkasta sykkeitä sykemittarilla seuraillen.

Starttiviivalla fiilis oli loistava ja tavasta poiketen en mennytkään viivalle vaan jäin ihan hännille. Tässä kisassa ei tosiaankaan ollut kiire mihinkään ja reitti oli myös ennestään tuttu. Olinhan vuosi sitten juossut kotirataultran täällä ja useamman kerran käynyt jalkoja totuttamassa tuohon mondoon. Näillä lyhyillä matkoilla jalkani olivat kestäneet reittiä ja alustaa hyvin. Stubbin puheen jälkeen starttipamahduksen säikähdyttämä joukko pinkaisi matkaan ja jokaisella askeleella olisimme lähempänä päämäärää. Taasen kerran katselin huolestuneena kohonneita sykkeitä. Arvelen sen johtuvan siitä, että ennen pidempiä kisoja oleva lepotauko nostattaa noita kisasykkeitä ainakin mulla, verrattuna extempore kisaan kesken treenikauden. Varmasti muutkin asiat siihen vaikuttavat osaltaan, koska syke koostuu signaaleista jotka tulevat autorytmistä, keuhkoista, ajatuksesta, lihaksista ja stressistä + jne. Lisäksi halli tuntui tälläkertaa tosi kuumalta verrattuna aikaisempiin kokemuksiin. Sykkeet huiteli juostessa siinä 130-140 paikkeilla tuossa alkuvaiheen juoksu osuuksissa ja kävelypätkillä 110-120 eli tavis pitkikseen verrattuna mentiin 5-10 yli optimi sykkeiden. Mut mitä siitä, kun meno maistuu ja juoksu on mukavaa niin antaa pojan juosta. Ei kannata turhia murehtia, vaikka tulee roikuttua kovempien menijöiden imussa hetken jos toisenkin.

Itse kisan olin alustavasti jakanut kolmeen 8h pätkään ja ne vielä puolittanut. Eli sukat vaihtoon ekan 4h jälkeen ja 8h kohdalla kaikki vaatteet vaihtoon suihkuineen päivineen, kun siihen oli kerran loistava mahdollisuus. Tätä peruskehystä sovelletaan ja muokataan sitten kisan kuluessa. Isompi tankkaustauko oli aina puolentunnin välein ja juoksu osuuden puolessa välissä oli myös vähintään yksi "lentävä" juomatankkaus. Tämä rytmitys toimi hyvin minulla, vaikka alkuvaiheessa jouduin käymään kahdella isommalla vessa tauolla. Toisella kerralla pelkäsin mahan menevän oikeasti sekaisin ja muistin ostaneeni olutta tankkauslaukkuun ja puolitölkkiä alkoholitonta Nikolaita rauhoitti mahan. Sykkeet olivat myös aika koholla siinä 4h paikkeilla ja parhaimmillaan ne hätyytteli 150 lukemia. Silloin kyllä tiesin jo että noutaja tulee, mutta mitä sitä murehtimaan etukäteen. Eli musiikkia korviin ja sykemittari laukkuun (ettei häiritse juoksemista) ja ukko takas radalle. Olut on muuten hyvä mahan rauhoittaja, ainakin loppuosa kisasta meni ongelmitta mahan kanssa.

2:18 oli kisan nopein kierros siinä 6h paikkeilla ja hitain kierros kesti 2h 22min, 15-17h paikkeilla. Siinä pidemmällä tauolla nukuin ainakin yli 1h radan vieressä ja lepäilin samaisella makuualustalla toisen tunnin. Oikeastaan juoksu meni suunnitelmien mukaan ekat 8h. Virkistävä suihku ja vaatteiden vaihto tulivat juuri sopivaan saumaan. Tuohon isompaan taukokierrokseen meni vajaa 15min, eli ei nyt mahdottoman paljon. Siinä samalla tuli tarkastettua ettei rakkoja ole ja lisättyä vaseliinia varpaille myös. Oikeastaan minulla oli yksi vanha rakko jo pohjilla ja siihen laitoin yhden pienen compeedin. Radalla juokseminen tuntui välillä aika tylsältä ja musiikkia kuuntelemalla sai fiiliksen nousemaan. Koko kisan olin kyllä aika totinenkin ja ehkä se johtui liiasta keskittymisestä. Yksi kulmakivi laiskuuteen oli yhdellä kierroksella mieleen hiipivä ajatus siitä, että mitä mää tätä rataa turhaan ravaan ympäri tuskissani, kun voin alkaa kävellä. Siinä sitten takakurvissa lopetin juoksemisen ja rupesin raahustamaan etiä päin kävellen. Vasemman jalan isovarpaan kynnen alle oli myös tullut kiva rakko ja se oli loppupuoliskolla aika kipeä, mutta niinhän sen on tarkoituskin olla.

Aamutorkkujen jälkeen en juossut enää kierrostakaan, mitä nyt viimeisen kierroksen intouduin juoksemaan. Viimeiset 6h meni hitaasti ja pitkiltähän nämä viimeiset tunnit tuntuivat, mutta matkaa tuli kokoajan lisää ja jokaisella askeleella oma ennätys vain parani. Yritin kyllä parikin kertaa ottaa juoksuaskelia, mutta lihakset olivat sanoneet sopimuksensa irti ja ne eivät enää suostuneet ottamaan juoksuaskelia ilman suurta tuskaa niin päätin mennä kävellen sen minkä pääsen viimeisten tuntien aikana. Samalla tsemppasin Merjaa hänen uuteen ennätykseensä, koska laskeskelimme sen olevan mahdollista.

Kisan viimeiset 30 minuuttia ovat ikimuistoisia hetkiä. Fiilis on mahtava, kun tietää kohta urakan olevan ohi ja pääsee lepäämään vihdoin. Yleisö kannustaa villisti juoksijoita kovempaan vauhtiin ja samalla tuntee itsekkin vielä olevansa elossa. Nyt uusi aluevaltaus on tehty ja nähty, tälläkertaa pääsin etenemään 136,9km. Reilu 3 maratonia putkeen on ihan hyvä suoritus mielestäni. Viikon jälkeen kisasta tuo kynnen alla oleva rakko kyllä ilmoittaa itsestään, mutta muuten jalat ovat jo vetreät uuteen harjoittelukauteen ja haasteisiin. Toistaiseksi jätän nämä superpitkät väliin ja keskityn kympin tuloksen parantamiseen ja ehkä sitten joku tulevaisuuden päivä saatan taas olla ultra viivalla.