Luonnollinen hevosmiestaito

Pehmeämmät metodit avaavat kokonaan uudenlaisen tavan nähdä ja ymmärtää hevosta. Ne tuovat mukanaan uusia haasteita meille hevosihmisille ja rikkovat niin sanotun "normaalin ja ainoan oikean tavan" tehdä asioita. Ne merkitsevät paluuta aikaan jolloin hevosen käsittely ja koulutus oli mitä suurimmassa määrin hevosenmukaista. Kyseessä on lähinnä vanhojen hevosmieskulttuurien ja osin jo unohdettujen hevosmiestaitojen nostaminen niiden ansaitsemaan arvoon.  Hevosen kielen oppiminen. Itse olen tutustunut luonnollisessa hevosmiestaidossa käytettäviin koulutustapoihin pääasiassa poimimalla itselleni ja omaan tekemiseeni sopivia elementtejä  erilaisilla kursseilla, mutta oman koulutustapani olen antanut hioutua hevosten mukaan. Jokainen kouluttamani hevonen on opettanut minulle jotain uutta ja pidän mieleni avoimena sille mitä voinkaan oppia seuraavalta! Ihmisten opettamisessa pyrkimyksenäni on saada heidät ajattelemaan hevosen kanssa olemista sekä kyseenalaistamaan ehkä joitain totuttuja toimintatapoja. Avaamaan heidän silmänsä "kuuntelemaan" hevosta. Luonnollisesta hevosmiestaidosta kirjallinen materiaali on lähinnä alan kouluttajien englanninkielisiä teoksia, joissa he kertovat omista kokemuksistaan hevosten kanssa ja jakavat hyväksi havaitsemiaan tapoja kouluttaa ja opettaa hevosia. Suomeksi löytyy lähes ainoastaan näitä internetsivustoja, joilla alan harrastajat ja osaajat esittelevät luonnollista hevosmiestaitoa. Lisäksi Keski-Suomen Hevostaitoyhdistys julkaisee jäselehteään "Heta" sekä hevostaitokouluttaja Leena Kurikka Hevospolku -lehteä, joissa molemmissa on hyvin tietoa.

koulutuksessa SH -tamma Norrkulla Vega

Seuraavassa on ajatuksiani hevosmiestaidoista sekä otteita Hämeen Ammattikorkeakouluun tekemästäni opinnäytetyöstä "Luonnollinen hevosmiestaito hevosen koulutuksessa"

Hevonen kokee monet asiat eri tavalla kuin ihminen. Hevosen vaistot ovat säilyneet lähes muuttumattomina niistä ajoista, kun lajin kantamuoto eli luonnonvaraisena Kaakkois-Euroopan ja Aasian laajoilla aroseuduilla. Hevosen ymmärtäminen on tärkeä osa horsemanshipiä eli hevosmiestaitoa. Jos ymmärrämme, miten hevonen kokee maailmansa ja miksi se käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, pystymme kehittämään hevosiin entistä syvemmän suhteen.

Vaikka temperamentissa on eroja hevosrotujen ja yksilöiden välillä, yhteistä kaikille roduille on se, millainen hevosen elämä on viihtyisää tai mitä asioita hevonen pelkää. Korviensa välistä jokainen nykyhevosemme on yhä edelleen sama eläin, kuin se vahvajalkainen, tarkkakorvainen kuloheinänruskea villihevonen, joka tuhansia vuosia sitten nuuhki tuulen tuomia viestejä Aasian aroilla.

Kun haluamme oppia ymmärtämään hevosiamme paremmin, olisi hyödyllistä tutustua villien hevosten elämään, jota ne vaistojensa ohjaamina viettävät. Hevosten luonnonvaraisesta elämästä on saatu tietoja tarkkailemalla sekä przewalskinhevosia, että kesyhevosen uudestaan villiintyneitä kantoja, kuten pohjoisamerikkalaisia mustangeja tai Ranskan Camarguen kosteikkoalueen hevosia. ("Hevosen luontainen käyttäytyminen". Eläinsuojeluliitto Animalia ry:n www-sivu 13.2.2001)

Saaliseläin yhteistyössä petoeläimen kanssa? Hevosen vaistoja ja synnynnäistä käyttäytymistä leimaa hyvin voimakkaasti se, että luonnossa hevonen oli suuresta koostaan huolimatta monen pedon saaliseläin. Leopardi, tai jopa tiikeri saattoi vaania minkä pensaan takana tahansa. Villihevosen oli oltava jatkuvasti varuillaan ja valmiina säntäämään pakoon. Sen vuoksi hevonen myös käyttäytyy täysin erilaisella logiikalla kuin esimerkiksi koira, jolla puolestaan on esi-isänsä suden, eli petoeläimen vaistot.

Myös kesy hevonen säikkyy vaistomaisesti asioita, jotka muistuttavat merkkejä lähistöllä vaanivasta pedosta - oksan heilahdus, oudot varjot, lepattava sadetakki tai muovikassi, sateenvarjon avaaminen tai vieraan koiran säntääminen näkyviin. Pelon laukaisijana voi olla myös äkillinen kova ääni, kuten oksan rasahdus tai laukaus.

Eräs asia, jonka kaikki saalistettavat eläimet tulkitsevat varoitusmerkiksi, ovat uudet ilmiöt tutussa ympäristössä. Kesykin hevonen voi siksi pelätä asioita, jotka meidän silmissämme näyttävät täysin normaaleilta, kuten maahan heitetty takki tai uusi tynnyri tallin nurkalla. ("Hevosen luontainen käyttäytyminen". Eläinsuojeluliitto Animalia ry:n www-sivu 13.2.2001)

Siinä missä hevonen on saaliseläin, ihminen on pahin maan päällä koskaan eläneistä petoeläimistä, tyrannosaurus rex mukaan lukien. Ratsastuksessa, kuten kaikissa muissakin hevosurheilulajeissa, on kysymys saaliseläimen ja ihmisen yhteistyöstä. Ajatelkaamme miten paljon me vaadimme hevoselta suhteessa sen biologiseen perimään.

neckrope -ratsastusta

Me vaadimme esimerkiksi, että hevonen tulee Helsinki International Horse Shown areenalle jossa on kirkas valaistus, valtava määrä isoja, värikkäitä esteitä ja ympärillä 5000 kiljuvaa ja huutavaa petoeläintä. Hevonen on siellä yksin johtajansa - ratsastajan - kanssa ja sen pitäisi, kuten nätisti sanomme urheilun näkökulmasta, keskittyä vain edessä olevan esteen kahteen ylimpään puomiin. Sen ei pidä katsoa esteen alla mahdollisesti olevaa vettä, sen ei pidä kiinnittää huomiota siihen missä joku katsoja, kielloista huolimatta, valokuvaa sitä, tai teinityttöön, joka hakkaa jaloillansa niin paljon kuin jaksaa ja huutaa. Sen pitää vain hypätä mahdollisimman puhtaasti. Se on hurja paikka suhteessa hevosen olemukseen. On olemassa paljon muitakin tilanteita, joissa näkyy erittäin hyvin miten vähän hevosurheilun harrastajat ymmärtävät siitä, minkälaisen olennon kanssa he ovat tekemisissä. Esimerkiksi hevosen lastaaminen traileriin. Amatööri ei ajattele hevosta biologisesti, jos hän yrittää lastata hevosta avaamatta väliseinää kunnolla, maiskuttamalla, vetämällä ja tuijottamalla. Tuijotus on ikivanha aggressiivinen signaali, tapa jolla petoeläin katselee saalistaan. Kun tämä tehdään hevoselle, se on erittäin voimakas signaali: minä aion syödä sinut. Hevonen ei seuraa tällaista ihmistä. (Wegelius C. 2001)

Hevonen kokee luonnostaan ihmisen saalistajaksi. Vastaammehan ulkoiselta olemukseltamme ja usein käytökseltämmekin petoa. Saaliseläimellä, siis hevosella, on hyvin voimakas itsesuojelu- ja pakovaisto. Kun jotain yllättävää tapahtuu, hevonen mieluummin karahtaa karkuun, kuin kääntyy tutkimaan, mikä säikähdyksen aiheutti. Hevonen siis reagoi yhtäkkiseen tapahtumaan pakokauhulla, kun taas ihminen vastaavassa tilanteessa vain säpsähtää. Vain äärimmäisissä tilanteissa, jos hevonen ei pääse pakoon, se hyökkää kavioitaan ja hampaitaan käyttäen kohden.

Itsesuojeluvaisto on usein syynä ongelmiin hevosen kanssa puuhailtaessa. Vain harva ymmärtää tätä vaistoa riittävästi ja siitä seuraa lukuisia konflikteja ihmisen ja hevosen välisessä kanssakäymisessä. Villihevosten ja ihmisten välinen luottamus on kuin suden ja lampaiden välinen - vaikka lampaille kuinka olisi selitetty suden olevan kiltti...

Hevonen on laumaeläin

Hevoslaumassa on ystävyyssuhteisiin perustuva arvojärjestys, jossa jokaisella hevosella on oma paikkansa. Arvojärjestyksen ylimmäisenä oleva, yleensä tamma, toimii koko lauman johtajana. Orin päätehtävä on puolustaa laumaa.

Hevosen paikkaan arvojärjestyksessä vaikuttavat monet tekijät. Vanhat hevoset ovat yleensä ylempiarvoisia kuin nuoret, ja lauman jäseninä pitkään olleet ovat ylempiarvoisia kuin tulokkaat. Myös hevosen koko ja jopa väri voivat vaikuttaa sen arvoasemaan. Hyvä itseluottamus parantaa hevosen mahdollisuuksia kohota arvojärjestyksessä, joskin voi usein nähdä hevoslauman johtajana yksilön, joka vähän väliä on ahdistelemassa ja hätistelemässä laumaansa. Tällaisella johtajahevosella on huono itsetunto, jota vahvistaakseen sen on jatkuvasti oltava muistuttamassa muille siitä, kuka laumassa määrää. Tällöin lauman sisäinen tasapaino ei ole kunnossa eikä johtajaan juurikaan luoteta. Mieti millainen johtaja sinä olet hevosellesi - rauhallinen ja itsevarma vai ärtynyt läpsijä? Arvojärjestys mm. määrää, mitkä hevoset saavat syödä ensin silloin, kun haluttua kasvilajia on jossakin paikassa vain niukasti. Näin niiden ei tarvitse tuhlata voimiaan nahisteluun jokaisen herkullisen mättään äärellä.  Lauman jäsenyys ja arvojärjestyksen selkeys sekä tasapaino antavat hevosille turvallisuuden tunteen. Hevoset luottavat arvojärjestyksessä ylempänä olevaan, jonka roolina on olla lauman vartija. Kesyjenkin hevosten stressitiloja mitatessa on havaittu, että arvoasteikossa ylimpänä olevan hevosen läsnäololla on rauhoittava vaikutus muihin hevosiin. ("Hevosen luontainen käyttäytyminen". Eläinsuojeluliitto Animalia ry:n www-sivu 13.2.2001)

Lauma on hevoselle elintärkeä. Hevonen hakee laumastaan yhteenkuuluvuutta, ja samaa se hakee myös ihmisistä. Lauman ulkopuolelle joutunut hevonen syötiin, sen hoitivat petoeläimet. Hevonen on luonnostaan laumaeläin ja se on käännettävä eduksemme.