PERSOONALLINEN COMPOSTILAATIKKO

Koneita on tähän mennessä kertynyt nurkkiin jo viisi kappaletta, joten, ennen kuin lähdemme seuraamaan taisteluita, lienee parasta luoda silmäys käytössä olevaan taisteluvälineistöön.

-Suoritin:    486 DX
-Nopeus:      133MHz
-Muisti:      16Mt
-Kiintolevyt: -500Mt
              -800Mt

-Dos 6.11
-Windows 3.11

Ensimmäisen tietokoneeni hankin joskus vuoden 1995 alussa. Tuo kone oli nopeudeltaan 33MHz, muistia oli 8 megaa ja kiintolevytilaakin löytyi reilut 500 megaa. Mikään huippuluokan 'tykki' tämä kokoonpano ei tuolloin ollut, mutta ihan kilpailukykyinen vehje kuitenkin. Äänikorttia harkitsin jo tuolloin, mutta jäi sitten kuitenkin hankkimatta. Kone pelasi muuten mukavasti, mutta näytönohjain meni vaihtoon parin viikon käytön jälkeen.

Ei tuossakaan mitään muita ongelmia ollut mutta Windowsin 'Paint' ohjelma, jolla noihin aikoihin tuli jotain piirreltyä... Hei eipäs naureta!!!, toimi kyllä hyvin värillisessä tilassa, mutta mustavalkoista kuvaa käsiteltäessä, alkoi näytönohjain piirrellä ruudulle omia kuvioitaan. Siis vaihtoon!

Pari vuotta kului, prosessoritehot kasvoivat, muistien hinnat laskivat ja lehtien tietokonemainosten lueskelu alkoi käydä aina vain karmaisevammaksi puuhaksi ... kun niissä esitelyjä ominaisuuksia vertasi oman koneen vastaaviin. Uudemmat ohjelmatkin alkoivat takkuilemaan. Uuden koneen hankinta ei kuitenkaan innostanut, joten vaihtoehdoksi jäi vanhan päivittäminen. Siispä tietokonekauppaan seuraavanlaisen listan kera: 133 MHz:n 486-DX4 päivitysprosessori, toinen 8Mb muistikampa edellisen rinnalle, äänikortti (SB16) ja 800 megan kiintolevy. Prosessorituulettimen sain kaupanpäälle.

Sitten kansi auki ja päivittämään. Osien paikalleensaamisessa ei ollut ongelmia ... pikemminkin toimimaan saamisessa. Uusi prosessori kyllä lähti toimimaan, mutta sellainen ongelma oli, että käynnistysvaiheessa bios näytti edelleen prossan nopeudeksi 33 MHZ. Jumpperit sun muut värkit käytiin läpi sitten tuhanteen kertaan, kunnes lopulta selvisi, että prossa toimikin ihan oikealla nopeudella, mutta bios vaan ei suostunut näyttämään sitä oikein. Muisti saatiin laajennettua, kunhan uutta kampaa oli ensin 10 kertaa kokeiltu jokaiseen tyhjään muistikamman paikkaan.

Äänikortti oli sitten astetta pahempi. Softat eivät asentuneet, ja kortti pysyi mykkänä. Uusi käynti tietokonekaupassa toi kuitenkin avun. Pari korppua oli unohtunut kortin pakkauksesta, ja nämä kun sain, sain myös asennettua koneeseen sellaisen 'Plug & Pray' systeemin ... vai kuinka se nyt oli. Jokatapauksessa rajapinnan, johon tämä Win 95 yhteensopiva äänikorttikin tyytyi. Viimeinkin kortti siis lähti "popittamaan" ... mutta meni silti vaihtoon, koska mikrofonitulo ei pelannut!

Uusi kovalevy lähti ihme kyllä pelaamaan kertalakista, mutta yhden lisäkäynnin tietokonekauppaan tuo kuitenkin vaati ... piti hakea sellainen asennussarja, jotta kovalevyn sai kiinnitettyä.

Sitten vielä se kaupanpäällisiksi saamani prosessorituuletin ... vaihtoon meni koska tuo ensimmäinen yksilö piti niin karmeaa meteliä.

Romppuja alkoi kertymään, vaikkei vielä ollut edes asemaakaan. Siis tietokonekauppaan ja 16 nopeuksinen asema völiin. Sitten vain pellit auki ja ... pienoinen ongelma! Koneessa ei ollutkaan enää vapaita IDE-liitäntöjä. Piti siis ostaa vielä erillinen liitäntäkortti, jolla aseman kytkennän sai suoritettua. Tämäkin pirulainen maksoi parisataa markkaa, vaikka siinä ei ollut kuin yksi IC piiri ja pari muuta komponenttia.

Sitten alkoikin heräämään kiinnostus internettiä kohtaan ... kuinkas muuten. Hankintapäätökseen vaikutti osaltaan myös paikallisen palveluntarjoajan halvat hinnat. Kuukausimaksu nolla markkaa, ei käyttömaksua, ainoa seikka oli se että palvelujen käyttöön tarvitaan ISDN liittymä, kortteineen ja päätelaitteineen.

ISDN kortin asentaminen koneeseen kesti noin viisi minuuttia ... ohjelmiston asennus ja asetusten kuntoon saaminen kesti noin kaksi viikkoa ... muuten kokemukseni ISDN liittymästä ovat varsin positiivisia.

Syynä kortin ohjelmisto ongelmiin oli se p_rk_leen 'Plug & Pray' systeemi, joka tuli silloin äänikorttia varten asennettua. Ymmärtääkseni tuon edellä mainitun systeemin pitäisi järjestää oheislaitteiden keskeytykset siten että ne eivät mene päällekkäin ... tämä 'hyväkäs' olikin tehnyt juuri päinvastoin.

Taas kerran alkoivat tulla 'hiekkalaatikossa' laidat vastaan. Vanhan koneen päivittämiseen ei kannattanut enää uhrata rahaa, joten tällä kertaa ostoslistani tietokonekauppaan oli lyhyt ja yksinkertainen: uusi tietokone. nyt konehuoneessa hyrisee 233 MHz:n pentti, muistipuolen hoitelee 64 megan 'simmi' ja kaksi kiintolevyä, kooltaan 2 ja 4 gigaa. Romppua pyöritellään 24 kertaisella nopeudella. Myös printteri meni uusiksi ja näyttöön tuli kertaheitolla kaksi tuumaa lisää kokoa.

Pihinä miehenä piti tietysti jossain säästääkkin. ISDN- ja äänikortit raatelin irti vanhasta koneesta.

Uuden koneen hankinta sujui varsin hyvin ... no, toimitusaika hiukan heitti, kun tietokonekaupalla kului kaksi viikkoa näytönohjaimen ajureiden asennukseen. Tämmöistä pientähän voi aina sattua. Paras oli kuitenkin se, kun soittelin tuonne tietokonekauppaan kyselläkseni homman edistymistä, ja onnistuin jopa saamaan langan päähän juuri sen kaverin, joka tuota konetta oli kasaillut. Yllättäen tämä kaveri sitten sanoikin että on lähdössä huomenna viikoksi saksaan ... jätettäköön sensuurin varjoon, mitä tuossa tilanteessa tuli puhelimeen sanottua.

Uusi kone lähti toiminaan varsin mukavasti. Kaikki osat ... jopa ISDN kortti tuntui pelaavan. Monitorissa, 17" Panaflat PF70, tuntui kuitenkin olevan jonkinlaista hämminkiä. Virran kytkennän yhteydessä kuuluu aina kauhea murahdus, siis silloin kun monitorin käynnistään varsinaisesta virtakytkimestään. Valmiustilasta käynnistettäessä ilmiötä ei ollut. Kyse on varsin voimakkaasta äänestä, eli monitorin käynnistymisen kuulee selvästi talon alakerrassa, vaikka monitori onkin yläkerrassa. Kuvan laatu sensijaan on hyvä, siihen vika ei tunnu vaikuttavan. Päättelin ongelman olevan monitorin virtalähdepuolessa, köysä kuristin joka kyllästyy käynnistysvirta piikissä, tai jotain vastaavaa. Ei siis muuta kuin monitori autoon ja tietokonekauppaan, takuukorjaus kestäisi kuulemma noin kaksi viikkoa. Täksi ajaksi sain sentään mukaan lainamonitorin, 17 tuumainen se sentään oli, mutta luvalla sanoen aika surkea.

Kului kaksi viikkoa, hieman kolmattakin. Koska tietokonekaupasta ei mitään kuulunut, soitin sinne. Eivät kuulemma olleet edes lähettäneet monitoria huoltoon! Tuollainen murina kuulemma on ihan normaali ilmiö Panafläteissä. Hain monitorin pois ja kiittelin samalla kovasti henkilökuntaa, kun olivat heti ilmoittaneet havainnostaan.

Tarkempi tutkimus sitten paljasti että äänen aiheuttaja on monitorin de-magnetointikela. En hitto soikoon vaan ole tavannut vielä yhtäkään monitoria tai telkkaa, jossa ihan noin raju degaussi olisi!

Tämmöinen tapaus! Jos siis harkitset Panasonicin Panaflat merkkisen monitorin hankintaa, niin voin sanoa että kuvan laadultaan se on ihan mukava, mutta tinkaa kuulosuojaimet kaupan päälle.

Näiden kotisivujeni myötä, ja myös muiden tarpeiden takia alkoikin sitten vähitellen kiinnostamaan skannerin hankinta. Yksi tärkeä tekijä tässä oli myös skannereiden hintojen laskeminen 'kotikäyttöystävälliselle' tasolle. Eipä siis muuta kuin taas kerran sinne wanhaan tutuun tietokonekauppaan vartailemaan uusimpien mallien ominaisuuksia. HP tuntui heti alkuun olevan sopiva merkki. Printterikin on HP:n tekeleitä, ja tuntuu pelaavan ihan mukavasti, joten päädyinpä saman merkkiseen skanneriin. Koskaan koneen persauksista sattui USB liitäntäkin löytymään, niin valitsinpahan USB liitäntäisen mallin 'ScanJet 4100 C'.

Sittenpä vain skanneri kainalossa kotio ja asentelemaan. USB liitäntä on hyvin kätevä tapa oheislaitteiden liittämiseen ... edellyttäen että käyttöjärjestelmä tätä tukee!!! Nyt sitten selvisi oikein perstuntumalla sekin että Win 95:n A versio ei tuekkaan USB:tä, pitäisi olla versio B. Siinä sitten hommaa yritettiin ratkoa jonkinlaisten 'lisäpalikoiden' avulla, joilla USB tuen olisi tähän wanhempaan windowssiin saanut, mutta sopivaa vain ei löytynyt.

Ja niille, mm. kyseisen tietokonekaupan henkilökunnalle, jotka ehdottavat ongelman ratkaisuksi käyttiksen päivittämistä uudempaan, kerrotaakoon seuraavaa. Koneeni kovalevylle on jo nyt pesiytynyt yksi riittävän paha virus ... nimeltään 95 ... ja viruksiahan minä en lähde päivittelemään!!!

Niinpä siinä sitten kävi, että lähes viikon taistelun jälkeen oli pakko luovuttaa. Kävin vaihtamassa skannerin toiseen tyyppiin, eli 'ScanJet 5p'. Tämä skanneri liitetään tietokoneeseen liitäntäkortilla, joka asennetaan koneen sisälle, vapaaseen korttipaikkaan. Vapaita korttipaikkoja koneessa onneksi riittää. Siispä pellit auki ja asennustouhut käyntiin. Vapaita korttipaikkoja kyllä riittää ... mutta ... voihan vit;;;sensuroitu;;;tana!

PCI korttipaikkoja oli kyllä neljä kappaletta vapaana, mutta kun tämä skannerin liitäntäkortti olikin tyyppiä ISA. Olihan näitä ISA paikkoja koneessa kaksi kappaletta, mutta eikös juuri näissä jo ollut ISDN ja äänikortit ... taas kerran tuli pakottava tarve ajaa panssarivaunulla ylitse, tuosta kirotusta härvelistä.

Eipä siinä sitten muukaan auttanut, kuin käväistä taas kerran vaihtamassa skanneri toiseen tyyppiin. Nyt otin, pitäisikö sanoa, kokeiltavaksi tyypin 'ScanJet 5100C'. Tämä malli liitetään tietokoneen sarjaporttiin printterikaapelin tilalle, ja printteri kytketään sitten skanneriin. Eipä siis muuta kuin piuhat kiinni ja ohjelmistot sisään ja ... USKOMATONTA! SEHÄN TOIMII ! ! !

Nyt kun näitä tietokoneita on nurkkiin siunaantunut jo kaksi kappaletta, onkin väistämättä seuraavana masokistisena ajatuksena näiden koneiden verkottaminen. Verkon rakenneratkaisuksi valitsin parikaapelin. Sitä kun sattui omasta takaa löytymään suurehko kiepillinen. Toisaalta taas koaksiaalikaapelin päihin tarvittavien BNC liittimien puristelu ei napannut ... ei kai nyt minulla ole varaa sellaisiin sikamaisen kalliisiin puristuspihteihin.

Verkko tuli siis rakennettua kiinteällä kaapeloinnilla. Koneet ovat eri kerroksissa, ja piuhaa tuli välille pari kymmentä metriä. Senttiäkään kaapelia ei kuitenkaan jäänyt näkyville asuintiloihin. Toisarvoiset tilat ja asennuskouru olivat tässä hyvänä apuna. Piuhan molempiin päihin sitten vaan sellaiset RJ-45 liittimillä varustetut ATK pistorasiat, ja homma oli sillä selvä. Pistorasiasta koneen persauksiin tullaan sitten sellaisella valmiilla liitosjohdolla, jossa on valmiiksi puristetut ja umpeen valetut pistokkeet päissä.

Koska koneita on verkossa vain kaksi, ei väliin tarvita keskitintä. Sensijaan toisen noista irtoliitosjohdoista tarvitsee olla ristiinkytkettyä tyyppiä ... tämäkin perkele oli tavallista piuhaa kalliimpi, vaikka materiaalit ovat samat, pelkästään kytkentä erilainen!

Sitten tarvitaan vielä verkkokortit koneisiin. Vanhempaan koneeseen sopii pelkästään ISA väyläinen kortti, kun taas uudemmassa myllyssä on vapaana pelkkiä PCI paikkoja. Toisen kortin sain sentään alle sataseen, kun taas toisesta joutui pulittamaan yli 100 markkaa, tämä jo pisti ahistamaan.

Ensiksi otin käsittelyyn vanhemman koneen. Eipä siis muuta kuin pellit auki, kortti sisälle, pellit kiinni ja kone käyntiin. Tässä myllyssähän on sentään vielä melko siedettävä käyttöjärjestelmä, eli DOS + Win 3,11. Mitään 'Kytke ja Rukoile' systeemiä ei siis, luojan kiitos, ole. Sitten vain windowssista verkon asetukset auki. Käytettävän verkkokortin olisi pystynyt itsekkin määrittämään, mutta vaihtoehtona näytti olevan myös kortin automaattinen määrittäminen. Yleensä ottaen tämä pistää päässäni varoituskellot soimaan, mutta lienisikö tässä wanhemmassa wintoosassa sen verran enemmän järkeä, että moinen jopa toimisi? Kokeilin ... kone raksutti hetken, ja ... tadaa. Sehän toimi!!! Wintoosa tunnisti kortin, ja muutkin asetukset näyttivät olevan reilassa. Kuulostaa aivan liian helpolta ollakseen totta.

Sitten uudemman koneen kimppuun ... tässähän onkin sitten sitten käyttiksen sijasta se Win 95 niminen virus. Kortti sisään, virrat päälle, ja sitten olikin jo 'Plug and Pray' toiminto täydessä työn touhussa. Uuden kortin ilmestyminen oli siis ainakin huomattu. Seuraavaksi wintoosa pyysi kortin ajurikorppua ... ei vaan sitten onnistunut korpulta löytämään haluamaansa tiedostoa. IHME!!! Vaihtoehtona sitten olivat jotkut wintoosan oletus ajurit, joten ei muuta kuin 'susiviitosen' asennus CD kehiin, josta sitten ladattiinkin kiintolevylle ties kuinka paljon binääriä.

Ensimmäinen asennusyritys suoritettu. Kuten arvata saattaa, verkko ei herännyt henkiin. Sensijaan huomasin sellaisen piirteen, että wintoosan käynnistymis aika oli vähintäänkin tuplaantunut. Lisäksi huomasin sellaisenkin seikan, että toinen kiintolevy, ja toinen CD asema olivat kummasti kadonneet wintoosan tietoisuudesta. IHME!!! Siispä ohj(a)uspaneelista laitehallinta esille, ja siellähän se onnellisena jo ilmoittelikin laitteistoristiriidasta. Kytke ja rukoile toiminto oli siis onnistuneesti pystynyt laittamaan kiintolevyohjaimen ja verkkokortin samalle keskeytykselle... Tämä olikin todella ... todella yllättävää!!!

Iltapäivä kului ... ilta alkoi hämärtämään. Toinen kiintolevy ja romppuasema olivat edelleen kateissa. Verkkokortin ajureita on nyt asenneltu uudelleen sitten joitakin kymmeniä kertoja, ja kun vielä jokaisen asennuskerran jälkeen wintoosa vaatii uudelleen käynnistymistä, ja kun se käynnistysaikakin tuntui vain kerta kerralta kasvavan, niin eihän siinä aikaakaan päässyt kulumaan yhtään!!! Viimein kuitenkin tärppäsi. Asennusta on nyt kokeiltu 1001:llä eri tavalla, ja viimeinkin wintoosa ilmoitti, että nyt sen kortin ajurit on saatu onnellisesti, ja toivottavasti myös onnistuneesti asennettua ... ne pari kadonnutta asemaa tosin olivat edelleen hakusessa...

Nyt homma oli jo niin pitkällä, että resurssienhallinnassa pääsi jakamaan ensimmäiset asemat ... vielä tosin kului tunti tai pari, että sai molempien koneiden verkkoasetukset hierottua sellaisiksi, että jaettu asema suostui näkymään myös toisella koneella. VERKKO TOIMII VIIMEINKIN!!! Tänä iltana siitä verkosta tosin ei enää kerennyt sen enempää nautiskelemaan ... huomisen hommaksi jää sitten taikoa ne pari kadonnutta asemaa näkyville!

Olen tehnyt pyhän päätöksen, jota tulen aina, lopun ikääni, henkenikin uhalla kunnioittamaan. Tästä lähin uhraan, säännöllisesti päivittäin, kapallisen kalaa itselleen suurelle pyhälle pingviinille! Ylistetty olkoon Linux!!! ... Aika! ... Siis lähinnä tämä nykyinen kiireen täyttämä aikataulu tulee näyttämään, kuinka hyvin, ja koska, pystyn tämä kunniakkaan lupaukseni täyttämään.

Kiinnostukseni Linux käyttöjärjestelmään lähti liikkeelle syistä, jotka olet ehkä jo huomannut, mikäli olet tätä sivu peräti tähänkin asti lueskellut. Tarve saada käyttöjärjestelmä joka ei kaadu vähän väliä. Käyttöympäristö, jonka pystyy virittelemään itse omien tarpeidensa mukaiseksi. Järjestelmä, jonka muistinkäyttö on Wintoosaa järkiperäisempää. Ei "Plug&Pray" toimintoja tai muuta mikä tekee asioita käyttäjän mielipeitä kyselemättä. Ei enää markkoja Bill Gatesin taskuun. Ei tekstinkäsittelyohjelmia, joissa joku saa_anan paperiklemmari hyppii käyttäjän silmille!

Ensimmäiset askeleen Linuxin maailmaan otin vuoden 1999 loppupuolella, jolloin ostin (tämäkin perhana yli 100mk) aihetta käsittelevän kirjan. Paria kuukautta myöhemmin tein ensimmäisen kokailuasennuksen Kollaaseen (vanhin kone). Sen verran utopistista oli Linux/Unix maailma vielä, että eipä tuolla oikein mitään saanut vielä aikaiseksi.

Seuraava siirto siis olikin ostaa (ikävä sana) toinen kirja, joka oli ensimmäistä puolta paksumpi, mutta ei sentään onneksi hinnaltaan puolta suurempi. Syy, miksi Linuxin alkeisopettelussa suosin paperille painettua kirjaa, on puhtaasti siinä, että sähköistä materiaalia ei kerkeä riittävästi lukemaan, kun taas kirjan parissa saa työmatkatkin sopivasti hyödynnettyä.

Seuraava asennuksen kohde on Summa (keski-ikäinen kone). Aina oppii uutta. Kiintolevyn osiointi sujui jo mallikkaasti, ja muutenkaan asennuksessa ei ollut ongelmia. Perustoiminot lähtivät kertalaakista toimimaan, ja esim. äänikortin Linux tunnisti automaattisesti, mutta sellaiset hienoudet, kuten verkkokortti ja ISDN-kortti jäivät mykiksi. Sellainenkin takaisku tuli, että LILO (Linux Loader = MBR osiolle tuleva käynnistysohjelma) ei kertakaikkiaan suostunut tässä laitekokoonnpanossa toimimaan, eli toisinsanoen Linuxin saa Summassa käyntiin ainoastaan buuttilevykkeen avulla.

Koneen suorituskyvyn osalta linuxin ei voi sanoa olevan mikään ihmeitä tekevä asia. Graafinen käyttöympäristö, joka nykypäivänä kuitenkin lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, vaatii koneelta jonkinverran suorituskykyä. Tässä suhtessa Linux ja Wintoosa eivät tee kovinkaan suurta eroa.

Samat perussäännöt pätevät muistiinkin. Sitä tarvitaan raskaammissa sovellutuksissa, ja graafisessa käyttöympäristössä. Muistin käytön suhteen Linux on kuitenkin huomatavasti edellä Wintoosaa.

Säädettävyydeltään Linux on monta kertaluokkaa perempaa tasoa kuin Wintoosa, mutta sekin on todettava, että virittelyyn tarvitaan aikaa ja Unix tuntemusta. Linux ei siis todellakaan ole samanlainen "asenna ja käytä" systeemi, kuin Wintoosa. Vaihtoehtoisesti taas Linux kuitenkin tarjoaa sellaisia upeita ominaisuuksia, joista koko ikänsä Mikkisoft tuotteiden parissa puuhastellut ei osaa nähdä edes märkiä unia.

Vakaus on myös omaa luokkaansa. Linuxia en ole tähänastisten kokeiluideni aikana onnistunut saamaan nurin vielä kertaakaan ... älkääkä edes kysykö, montako kertaa Wintoosa on tänä aikana mennyt kontalleen!

Oheislaitteiden tuen voisi sanoa Linuxissa olevan tyydyttävällä tasolla. Äänikortit ovat kokeiluissani lähteneet toimimaan kertalaakista asennuksen jälkeen, mutta muiden korttien kanssa onkin sitten ollut vähän heikompaa. Linuxistahan alan gurut sanovat että se on verkossa kuin kotonaan, mutta syystä tai toisesta, juuri kotiverkon verkkokortti, sekä nettiin yhdistävä ISDN-kortti ovat olleet suurimmat ongelmat ... jotka eivät vielä tänä päivänäkään ole suostuneet pelaamaan.

Mikäli näytönohjaimesi ei löydy käyttämäsi Linuxjakelun tukemalta listalta, saat asennuksen jälkeen käyttöösi graafisessa ympäristössä ruhtinaallisen 640*480 pikselin näyttötilan. Pienellä ... tai jos temppuja ei tunne, hel_etin suurella virittelyllä saa kuitenkin muutkin näytönohjaimet antamaan suurempaakin pikselimäärää.

Kiintolevyn osioinnit ovat yleensä yksi suuri kysymys Linuxia ensi kertaa kokeileville. Totta onkin, että kiintolevyn sisällön pystyy tuhoamaan, jos osiointivaiheessa kämmää. Tästä syystä siis kannattaa asiaan perehtyä huolella, ja itse hommassa kannattaa olla tarkkana.

Jokaiselle kiintolevyn osiolle on aina määrätty oma tiedostojärjestelmänsä, joka osioinnin yhteydessä määritetään. Linux käyttää eri tiedostojärjestelmää kuin Wintoosa, joten tämäkin aiheuttaa asiaan omat hauskuutensa. Linux hallitsee omansa lisäksi myös muut tiedostojärjestelmät, eli Linuxista käsin näiden vieraidenkin osioiden lukeminen ja kirjoittaminen onnistuu hyvin. Wintoosa sensijaan osaa käyttää vain omia tiedostojärjestelmiään, eli se tunnistaa kiintolevyltä vain omat osionsa. Yleensä homma toimiikin hienosti näin. Wintoosa ei edes huomaa Linuxin läsnäoloa, mutta joskus voi käydä niinkin että Wintoosa kuitenkin toteaa levyllä olevan jotakin sellaista mitä se ei kuitenkaan tunnista, ja saa tästä orgasmin ... siis löytää olemattomia levyasemia, jumiutuu, tms.

Linuxin asentaminen onnistuu nykyisillä levitysversioilla jo lähtes yhtä helposti kuin Wintoosan asennuskin. Pelkkä entterin painelu riittää asennusohjelman useimmissa kohdissa, koska nykyiset asennusohjelmat osaavat jo itse kaivella suurimman osan tarvitsemistaan tiedoista esille. Asennuksen lopputulos kuitenkin poikkeaa siitä, mihin tavallinen Wintoosakäyttäjä on tottunut. Asennus jättää jälkeensä itse käyttöjärjestelmän, jolla vielä sinänsä ei tee paljon mitään, sekä asentajan valinnoista riippuen suuremman tai pienemmän määrän apuohjelmia, joiden avulla käyttäjä voi sitten alkaa virittämään systeemiä omia tarpeitaan vastaavaksi. Ja tämä virittely sitten vaatii sitä Unix-pohjaisten järjestelmien ymmärtämistä.

Monella lyhythermoisemmalla Linuxin kokeilijalla homma tyssäneekin juuri tähän vaiheeseen. Hetken mielijohteesta asennetaan linux kovalla kiireellä ... ja sitten todetaan että eihän tällä pystykkään tekemään mitään ... sitten seuraavana päivänä on sfnet.atk.linux uutisryhmässä seuraavanlainen kysymys: Hei, asesin eilen linuksin mutta se on ihan perseestä. Kuinka sen saa pois. Ja kuinka saan taas windovsin toiminaan vai onko linuksi tuhonnut sen kokonaan ku se ei enää käynnisty ... saatana

Kollaan ja Summan jälkeen seuraa Ihantala. Kollaa ja Summa tuli ostettua valmiina paketteina, mutta Ihantalan osalta tilanne on toinen. Se tietokonekauppa, josta Kollaa ja Summa tuli hankittua, meni konkurssiin. Toisalta taas uusi työpaikkani tarjosi mahdollisuuden hankkia kone irto-osina sitä kautta, joten näin ollen Ihantala tuli kasattua ihan itse.

Ihantalan kasaamisessa ei ollut mitään ongelmia, ja ensimmäinen käyttiskin, eli Dos 6,22 asentui ongelmitta ... näyttää hyvältä. Rautaosasto siis tuntuu olevan reilassa, joten sitten vain asentelemaan niitä lopullisemman oloisia käyttiksiä. Niitähän tulee tähän koneeseen kaksi. Winblows 95 täytynee koneeseen asentaa, koska "pingviinipuolelta" en ole vielä onnistunut ... tai kerennyt kaivelemaan esille kaikkea sitä mitä jokapäiväisessä PC:n käytössä tarvitsen. Pingviiniosastoa tulee sitten koneeseen edustamaan IT-Linux 2000.

Kovalevyn osiointi oli ensimmäinen asia joka vaati pikkuisen kikkailuja. Dos ja Winblows 95 kun ovat niin idioottimaisia käyttiksiä, etteivät ainakaan ihan suosiolla osaa käsitellä tuollaista 20 gigan levyä. Linuxin puolelta löytyi sopivat työkalut isommankin levyn käsittelyyn, mutta seuraava ongelma tuli vastaan siitä, kun Mikkisoftan tuotteet saivatkin hikan Linuxilla osioidusta levystä...

Lopulta osiointiongelma saatiin ratkaistua erinäisillä purkkavirityksillä, mutta vielä oli ongelmana se että Winblows 95 tuntuu saavan orgasmin, jos Linuxin swappiosio on osiotaulussa määritelty "Linux Swap" tyypiksi. Näin ei pitäsi olla. Wintoosanhan pitäisi olla onnellisen tietämätön levyllä olevista "vieraista" osioista. Lopullinen ratkaisu hommaan tuli vasta siitä, kun siirsin Summan toisen kovalevyn, kooltaan 2 gigaa, Ihantalaan, ja siirsin Linuxin kokonaisuudessaan tälle levylle.

Lisää ongelmia tarjosi näytönohjain, Asuksen AGP-V6800. Kiertäkää kyseinen lauta _kaukaa_ jos satutte moiseen joskus törmäämään. IT-Linux 2000 ei sisältänyt tähän valmista tukea, joten menihän siinä rattoisasti muutama ilta, jotta laudasta sai revittyä irti enemmänkin, kuin 640*480 pikseliä, ruhtinaallisella 256 värin paletilla! Joku Linux-guru varmaan säätää tuon viidessä minuutissa, mutta tällaiselta "pingviinin poikaselta" tuo näköjään ottaa vähän enemmän aikaa.

Ongelmia lauta tarjosi myös Winblowsin puolella. Aika uusi kortti tuo tuntuu olevan, kun siihen ei ollut kunnollista asennusohjelmaa Wintoosa 95 käyttikselle. 98:n asennusohjelma oli ainoa vähänkään toimiva, mutta sekään ei toiminut kunnolla. Pari perkeleen rattoisaa iltaa siis kului tyyliin: asenna, käynnistä Wintoosa uudelleen, poista asennus, käynnistä uudelleen, asenna uudelleen, käynnistä uudelleen ... arvatkaa vaan tekikö tuossa mieli hirttää Gatesin poika muniensa lisäksi muutamasta muustakin paikasta!!!

Linuxin nimeen olen tässä vannonut jo parin vuoden ajan, mutta jostakin syystä Wintendostakaan ei ole vieläkään eroon päässyt. Ja mikä pahinta, Wintendo on aina näihin päiviin saakka ollut vieläpä se ykköskäyttis, johonka on tullut joka päivä kone buutattua. Syykin tähän on ollut varsin selvä, ja yksiselitteinen. Pingviiniä on perhanan hankala houkutella verkkoon.

Linux käyttäjä meikäläisestä olisi siis saattanut tulla jo aikaiseminkin, mutta semmoisen vähäpätöisen asian, kuin internetyhteyden, toimimattomuus on ollut se seikka, joka on pitänyt hommat pitkälti Wintoosan puolella.

Nettiyhteyden virkaahan on meikäläisellä näihin päiviin saakka toimittanut ISDN-yhteys. Wintendon puolella se (yllätys, yllätys) on [melkein] aina toiminut heittämällä. Mutta mitä tuumaa pingviini, reviirilleen tuodusta ISDN-kortista? Kiertää moisen härpäkkeen kaukaa!

No niin. Nyt siellä tietysti jo joku linux guru hyppii, peliverkkareitaan repien, seinille, ja väittää että kyllä se ISDN toimii linuxissa. Pitää vain asentaa paketit X, Y ja Ö. Sitten puukotetaan muutamaa konffitiedostoa, käännellään kerneliä, ja konffataan taas paria tiedostoa. Tämän jälkeen sitten saa (jos saa) nettiyhteyden aktivoitua, kun konsolissa naputtelee keskimittaisen novellin verran komentorivejä ... roottina tietysti, ja koska tämä ei taas käy laatuun, niin sitten täytyy vielä konffata "pikkuisen" lisää, jotta tavallinen luuserikin pääsisi nettiä käyttelemään.

Ja pöh! Pingviiniä on nyt koitettu houkutella verkkoon noin kahden vuoden ajan. Syötteinä on käytetty kahta eri PC:tä, kahta ISDN-korttia, ja paria eri Linux distroa. Tulokset! Kerran sain nettiyhteyden auki, ja se taisi pysyä auki jopa minuutin verran. Ja kas kummaa, eipäs auennut enää uudestaan!

Päätelmä: ISDN-yhteyden toimintakuntoon saattaminen, on Linuxissa vähintään yhtä hankalaa ... tai jos mahdollista, vieläkin hankalampaa kuin sulan voin lykkääminen, sukkapuikon kärjellä, villikissan perseeseen.

Lopputulos: Pari vuotta kestäneen kuluttavan sissisodan jälkeen, ei ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin aseiden laskeminen, ja antautuminen sitkeälle viholliselle. ISDN:lle oli heitettävä hyvästit. Liittymätyypin vaihto näytti olevan ainoa ulospääsy tilanteesta. ADSL-liittymä tuli hankittua ... Linux oli verkossa noin viidessä minuutissa.