Tavoitteena High End - Passiivinen esivahvistin
Sivu 2
Kiinnitin kytkimet tuollaiseen väliseinään. Väliseinä erottaa kotelon kahteen osaan. Toinen on signaalitietä varten ja toinen on aktiivisia lisävarusteita varten (esim. kaukosäätömoduuli). Kaikki ylimääräiset häiriölähteet on syytä erottaa signaalitiestä.
Signaalitien rakentaminen
8.4.2004 lähtien
Moitteettoman äänenlaadun lisäksi halusin saada aikaan myös jonkinasteisen muotoilutuotteen. Nupit oli siis teetettävä, jotta niistä sai juuri oikeanlaiset.
Kuvassa näkyvät jatkovarret ovat messinkiätankoa, jota ostin Bauhausista. Messinki on tässä tapauksessa parempaa kuin alumiini, koska se on jäykempää, mutta myös epämagneettista.
Jatkovarsi on kiinnitetty kytkimen akseliin YEOY:stä ostetulla jatkopalalla.
Jatkovarren ja etupaneelin alumiinin väliin on laitettava jokin muovi tai metalliholkki. Ostin ensin Kruunuradiosta muoviholkkeja, mutta ne olivat hieman liian suuria 6 mm tangolle. Tein itse nylonista "laakerit" tangoille, joista enemmän seuvaarassa kappaleessa.


Etusen ulkokuoren materiaaliksi valitsin Zebrano puun. Sitä on jo tekemässäni tv-tasossa ja takakeskikaiuttimessa. Sen tummat raidat ja vaalea pohja tekee siitä helposti sisustukseen soveltuvan. Vaalea väri menee mukavasti yleisen tammiparketin kanssa ja tummat raidat tumman puun kanssa, jota löytyy mm. tekemistäni Macassar Ebony puulla viilutetuista sohvapöydistä.
Tarkoitus on tietysti käyttää massiivipuuta, mutta sen saatavuus pääkaupunkiseudulla on huono. Zebranoa löytää ainakin Turun Viilukeskuksesta, josta käyttämäni viilutkin on hankittu.
Nämä väliaikaiset paneelit ovat tosiaan viilutettua lastulevyä. Viilutus oli helppoa, koska olin tehnyt sitä monta kertaa aikaisemminkin. Päälle vedin pikaisesti Spray-lakkaa, jolla sai aikaan oikein siistin pinnan.
Suosittelen kuitenkin massiivipuuta. Pidä muuten huoli siitä, että puu on täysin kuivaa ennen kuin alat työstämään sitä. Puu elää kuivuessaan käsittämättömän paljon ja homma menee takuuvarmasti pilalle jos puun ei anna kuivua kunnolla.
Paneelit kiinnitetään koteloon ruuveilla siten, että paneelit on helpohko irroittaa ja vaihtaa jos siltä tuntuu. Eli toisin sanoen tässä etusessa on vaihtokuoret. Ruuvit kierretään tuollaisiin muoviholkkeihin, joita ostin hela liikkeestä. Ne lähtevät pyörimään paikallaan helposti, jolloin on piru merrassa. Suosittelen jotain muuta konstia. Kannattaa kuitenkin käyttää jotain holkkeja, jolloin kierteet ei kulu vaikka paneeleita ruuvaa irti ja kiinni useamman kerran.
Etupaneelissa näkyy nuo pyöreät valkoiset kiekot messinkitankojen laakereina. Ne ovat nylonia. Ostin ne Teollisuus Etolasta, jossa ne sahattiin varsin vastahakoisesti nylon-tangosta. Tangon piti olla halkaisijaltaa 40 mm, mutta todellinen mitta olikin noin 42 mm. 2 mm heiton takia lisätöitä tuli noin 4 tuntia :-( Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja nuppien tuntuma on oikein mukava.

Kuten edellisellä sivulla mainitsin, tein maadoituksen käyttämällä hopeoitua kuparitankoa. Juotin liittimien korvakkeet tankoon ja liitin tangon paneelin keskellä olevaa maadoitusruuviin. Juottaminen vaati kolvilta aika paljon tehoa.
Tein signaalitien niin lyhyeksi kuin oli käytännössä mahdollista. Jos takapaneelin ja kytkimien väliä olisi lyhentänyt edelleen, johdotus olisi vaikeutunut huomattavasti etenkin tälläistä vähän jäykempää johtoa käytettäessä. Vasemman ja oikean kanavan johdotusten pituus on täysin sama, jotta molemmat signaalitiet olisivat täysin identtiset.


Siinä johdotus. Oikealla puolella on linjasisääntulot, jotka menevät 2x6 kiertokytkimelle, johon on laitettu rajoitin siten, että se liikkuu ainoastaan neljässä asennossa.
Johdot menevät kytkimestä DACT:lle. DACT:in on merkitty IN, OUT ja GND, joten asiaa ei tarvitse arpoa. Maadoitusliitin on vedetty paksulla teflon eristeisellä johdolla jonka johdin on monisäikeistä hopeoitua kuparia. Samaan johtoon on liitetty DACT:in liitettyjen signaalijohtimien suojavaipat. Muiden signaalijohtojen vaipat on kytketty suoraan maadoituskiskoon.
DACT:n ja päätevahvistimen välissä olevan johdotuksen kapasitanssi on tärkeää pitää pienenä. DACT on ikääkuin kyljellään vasemmalle. Tämä siksi, että DACT:lta lähtevät johdot saadaan mahdollisimman lyhyiksi.
Johdot menevät DACT:lta toiselle 2x6 kiertokytkimelle. Tämä kytkin on tarpeellinen vain jos halutaan käyttää muitakin esivahvistimia kuten esim. kotiteatterivahvistinta tai prosessoria. Kytkimen ottoihin menee siis johdot DACT:lta ja kahdelta erilliseltä ulkoisen esivahvistimen otolta. (katso kytkentä ensimmäiseltä sivulta)
Ulostulo on kytketty kaksiin liittimiin, joten laitteeseen voidaan liittää kaksi päätettä bi-amppausta (kaksi vahvistinta/kaiutin= bi-amping) varten tai vaikkapa subbari.
VOIT KLIKATA KUVAA SUUREMMAKSI !!


Viimeistelyä
Kansi ja pohja on 3 mm paksua alumiinilevyä. Materiaali on edullista, mutta levyn leikkaamisesta veloitetaan kohtuuttomasti :-(
Nupeista tuli oikein siistit ja niiden ympärillä olevat renkaat ovat mielestäni tosi hienot.
Vien vielä alumiiniosat eloksoitaviksi. Se on onneksi halpaa (alle 15 euroa).
Tassuiksi hommasin Teollisuus Etolasta tuollaiset kierteellä varustetut kumikartiot. Ne ovat muuten erinomaiset, mutta kumi on hieman liian pehmeää. Toisaalta ne estävät varmaan tehokkaasti ulkoisten värähtelyjen johtumisen laitteeseen. Usein aktiivisten laitteiden erityisesti muuntajat aiheuttavat äänenlaatua heikentävää värähtelyä, joka on johdettava pois laitteesta, jolloin pehmeiden tassujen käyttäminen ei ole tarkoituksen mukaista.
Ruuveillahan ei ole merkitystä äänenlaadun kannalta, mutta kunnollisilla ruuveilla laitteesta saa huolitellumman näköisen. Ainoa oikea vaihtoehto on haponkestävä ruuvi, joka ikävä kyllä maksaa ihan tautisesti. Käyttämiäni kuusiokolo uppokantaisia 3 mm ruuveja ei löydä mistään rautakaupasta, mutta hyvin varustetusta ruuvikaupasta niitä voi löytää.
Ylemmässä kuvassa näkyy pohjassa tavallisia ruuveja. Haponkestävät ovat paljon hienompia.
Jatkokehittelyä
DACT:n askelvaimentimeen saa hommattua kaukosäädön. Se maksaa kuitenkin enemmän kuin askelvaimennin. Nyt dollarin kurssi olisi kyllä suotuisa...
Bent Audio
Johdotukseen olen tyytyväinen, mutta liittimet saattavat alkaa vaivaamaan mieltä. Jos näin käy, vaihdan oleellisimmat liittimet johonkin hifimpään. WBT:n liittimet houkuttelevat laadullaan, mutta karkoittavat hinnallaan :-(
Erilaisia laitetassuja on ehdottomasti kokeiltava. Saan Ceraballit ihan lähiaikoina CD-soitinta varten. Täytyy testata niitä etusenkin alla, jonne ne sopisivat ulkonäkönsä puolesta kuin nyrkki silmään. Hinta on vain sen verran suolainen, että turhaan en niitä sinne laita. Aion myös rakennella erilaisia laitetassuja itse lähiaikoina.
Etuseen saisi myös valot. En kuitenkaan usko, että ne sopivat laitteen puristiseen luonteeseen. Jakavat takuuvarmasti mielipiteitä.