HYVÄT,
PAHAT JA RUMAT
Kommentteja Alussa oli Sana -puheenvuoroon
(ei aikajärjestyksessä
välttämättä)
filosofi 26.07.2007 13:01
Evoluutiopuun kehitystä: Sikiön kehityspiirrosten väärentämisestä tuomion saanut Ernst Haeckel suunnitteli ensimmäisen elämän kehitystä kuvaavan sukupuunsa v. 1866. Puu perustui mielikuvitukseen eikä tosiasiallisiin näyttöihin. V. 1874 Haeckel piirsi uuden puun, jolla oli sama puute - ei näyttöä. Puuidea jäi kuitenkin elämään. Sen tapaa kaikkialla, sekä tieteisteoksissa että oppikirjoissa. Evoluutiopuun muoto vain vaihtelee. Peruspulma on kuitenkin pysynyt entisenä. Välimuotoja ei ole löytynyt eri lajien välille. Ei liioin saman lajin kehittymisestä ole näyttöä. Tuhansien vuosien aikana systemaattisesti tehty rodunjalostus on kiistatta osoittanut sen, että laji pysyy kaikissa olosuhteissa omanaan. Uutta eläinlajia ei ole pystytty luomaan.
"Uudenaikainen" evoluutiopuu on julkaistu Uuden lukion Biologia 2 -oppikirjassa (WSOY/1982). Siinä kuvio alkaa alkuräjähdyksestä ja päättyy nykyisin elossa oleviin lajeihin. Tietävätkö opiskelijat, että kysymyksessä on pelkkään mielikuvitukseen perustuva kehityskuvio? Oppikirja ei sitä kerro.
Vs: Alussa oli Sana - objektiivisesti 26.07.2007 11:10
Puolueettomasti sanoisin, että luomisuskon todisteena on koko luonto ja luomakunta ELI kaikki biologian, kemian ja fysiikan ihmeet todistaa älyn puolesta. Vai väitätkö luontoa älyttömäksi? ----> Korkein Äly ja Viisaus = Jumala.
Vs: Älyä puuttuu - Älyä löytyi! 27.07.2007 08:17
"Olipas siinä puolueeton
lausunto. No tämä älyhän on varmasti Zeus,
eikö
niin?"
Paavali kierteli Ateenaa (Ap.teot) ja
vastasi kreikkalaisille tuohon kysymykseen. Muuten
nykykreikkalaisista yli 95% ortodoksikristittyjä!!! Jesuksen
sanoma on siis levinnyt lähes kaikille kansoille, kuten Hän
kehotti.
"Kerrohan nyt miten luonto on
älykäs?"
Siis kaikki mitä näen
ympärilläni todistaa huippuälystä. Mm. silmän
rakenne on mahdottoman hienosti tehty, jää tietokoneet
toiseksi.
"Kertovatko mm. lukuisat
ihmiskehon suunnitteluvirheet typerästä vaiko
pahantahtoisesta suunnittelijasta?"
Ne kertoo lähinnä
syntiinlankeemuksesta. Geeniperimäämme on tullut
rappeuttavia koodeja, mutta lajit pysyy samana.
"Kerro miten "kemian yms.
ihmeet" todistavat luonnon älystä, ja mitä ovat
nuo ihmeet?"
Prof. Leisola biokemian
nykytiedemiehenä osaa kertoa nämä ihmeet paremmin.
Mutta kaikki alkuaineet ilmassa, maassa, ihmisessä,
eliöissä,
kasveissa. "Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun
pitää
jälleen tuleman." Samat alkuaineet ja hienot prosessit.
Vs: Minkä alussa oli mikä? - Vastauksia löytyy 27.07.2007 08:07
"Uskonto ja tiede ovat aina olleet
arvaamattoman lähellä toisiaan. Tiedetään
taannoin tähtitieteilijä LaPlacen vastanneen kuninkaan
kysymykseen, mihin hän on teoriassaan unohtanut Jumalan:
"Majesteetti en tarvinnut sitä hypoteesia."
Kyllä.
Ihminen tarvitsee rakkaussuhdetta
Jumalaan, ikuiseen Elämään. Se antaa tarkoitusta, luo
merkityksen, kaikki ei olekaan vain sattuman oikkua. Jesuksen
lupauksiin voi luottaa. Maailmanhistoria parin tuhannen vuoden ajalta
vahvistaa sen. "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja
maan päällä..." (Jesus) Kannattaa lukea kaikki 4
evankeliumia Uudesta Testamentista.
Vs: Alussa oli Sana - Danke Schön 27.07.2007 07:55
"No ei evoluutioon uskominen ole
uskomista samassa mielessä kuin jumalaan uskominen.
Evolutiiviset prosessit ovat havaittuja tosiasioita..."
+ Kyllä uskovat myöntävät
ns. mikroevoluution, sillä se on todistettu. Mutta ns.
makroevoluutio on suureksi osaksi fiktiota, yhtään
hedelmällistä välimuotoa tai lajihyppyä ei ole
todistettu. Suuri osa luulöydöistä olleet
väärennöksiä
kun on tarvittu rahaa evotutkimukseen. Dinotkin on mainittu
Pipliassa, tosin eri nimellä, olisko se Leviatan?
"mutta uskontojen ilmoitukset
jumalista välittyvät näkyjä nähneiden
ihmisten (profeettojen, uskontojen perustajien yms.) julistusten
kautta. Ne vaativat ns. sokeaa uskoa jumaliin, jotka eivät
selviä päättelemällä eikä
luonnontieteitä tutkimälla."
+ Mm. kristinuskossa ei ole vain sokeaa
uskovaa, mutta myös näkevää uskoa eli esim.
evank. Luukas vetosi kaikkien näkemiin faktoihin tuona aikana.
Kyllä pyhä Antonius ammensi elämänvoimaa kahdesta
kirjasta 400-l. : "Ammennan voimaa Luonnon kirjasta ja
Raamatusta!"
Vain pieni osa ns. profetian sanaa,
siinäkin myönnettiin, että on myös
vääriä
profeettoja.
Oikea profeetta ei vain mielistele,
vaan kertoo totuuden.
Vs: Alussa oli Sana - philosopher 27.07.2007 08:00
"Kirjoittaja osuu oikeaan siinä,
että evoluutioon uskominenkin on perimmältään
uskomista. Kukaan ei loppupeleissä voi todistaa evoluutiota
todeksi, kuten ei monia muitakaan luonnontieteellisä teorioita."
OK, tästä pisteet.
"Ja vaikken uskoisikaan, minun
olisi hyvin vaikeaa takertua persoonalliseen luojajumalaan tai
ajatukseen ikuisesta elämastä. Varsinkin
jälkimmäinen
tuntuu jo käsitteenä mahdottomalta."
+ Maailman eniten käännetyin
teos ja todella monien kirjakielien perusteos antaa tuohon
vastauksia.
"Mitä Darwiniin tulee on
varsin luonnollista, ettei todistusaineisto täysin tue hänen
ajatteluaan."
OK
"Darwin oli oikeassa joissain
asioissa, joissain taas väärässä."
Ok, tuon myöntää
uskovatkin. Osa yrittää pimittää D:n
virhearvioita.
Vs: Alussa oli Sana - mikroskooppi 27.07.2007 07:26
TARKENNUKSET, KORJAUKSET:
1) "tiedemiehiä jotka
pystyisivät todistamaan evoluutioterorian
paikkaansapitämättömyyden ja tieteellisesti
todistamaan luomisteorian."
+ Puheenvuorossahan ei toki väitetty
sellaista, ainoastaan tuotiin aiheellista ja selkeää
darvinismin kritiikkiä, mikä om yleisessä tiedossa ja
sen hyväksyy jo evomiehetkin, että Darwin erehtyi monessa
asiassa.
2) "Siitähän
täällä
on jo toisessa ketjussa väitelty parisen kuukautta... perusasiaa
saatikka että olisivat pystyneet todistamaan luomisteorian."
+ Kyllä noissa n. 1500 kommentissa
tuli ihan järkevääkin asiaa, jopa molemmin puolin.
Toki se oli kansan keskustelua. Ikävä kyllä mentiin
myös henkilökohtaisuuksiin, sitä ei saisi tapahtua.
3) "On se kumma kun uskoon ei
riitä usko vaan yritetään pukea usko jumalaan
mukatieteellisiin perusteisiin."
+ Ei puheenvuorossa niin sanottu. Puhuttiin
lähinnä
luonnon ihmeistä, joita kai annat luvan ihmetellä sekä
crea- että evopuolellakin.
Jumala on kaiken tosi viisauden ja tosi
tieteen Isä. Kristuksessa on kaikki tiedon ja viisauden aarteet
kätkettyinä Uuden Testamentin mukaan.
Vs: Alussa oli Sana - filosofi 26.07.2007 10:57
Vastauksia: Muut mainitut auktoriteetit
olivat "johtava biokemian professori"
+ mm. Teknillisen korkeakoulun prof. M.
Leisola + Saksa ja USA
"johtava tiedetoimittaja"
(kuka?).
+ mm. DI P. Jotuni
Lisäksi mainittiin jotain
"tieteilijöitä" eli "tieteilijät
puhuvat" ja "tieteilijät myöntävät".
+ Siis mm. tiedelehdistä otettuja
tietoja.
"evoluutioteoria "kertoo,
kuinka atomeista syntyy galakseja"...?
Sitähän ne on toitottaneet jo
vuosia.
Wikipediassa on hyvät linkkilistat
puolesta ja vastaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreationismi
Vs:
Alussa oli Sana ja sitten muutama höyrähtänyt - Life is
God 31.07.2007 09:43
...olen itse ollut Kapasen oppilaana vuosia sitten. Asiallista ja
mukavaa oli. Ei jäänyt traumoja, vaikka erilaiset
maailmankatsomukset ovatkin.
Vs:
Nämä pellet! - Life is Good 31.07.2007 12:24
"He eivät usko, vaikka joku kuolleista nousisi ylös."
Kiitokset kaikille keskustelusta, vaikka välillä meni
asiattomuuden puolelle. On satoja jopa tuhansia tohtoreita ja proffia
sekä puolella että vastaan, vaikka jompikumpi vaatii
aatemonopolia. Kaikenlaiset stereotypiat, kuten "kreat.
väittelytaktiikka" ovat täysin ala-arvoisia, sillä
useimmiten sterotypiat ovat 50-90 % potaskaa. Kaikki puheenvuorossa
mainitut darvinismin mokat myönnetään laajasti ilman
sarvia ja hampaita. Kuten vanha päällikkö sanoi: "Olen
puhunut." Nyt on aika laittaa loppukommentit.
Kiitokset kaikille
asiallisia kommentteja kirjoittaneille!
Uskon, että kuoleman rajan tuolla puolen kaikki kysymykset saavat
hyvän vastauksen. Toivottavasti taivaassa tavataan!