TODISTEITA  JEESUS NASARETILAISEN  ELÄMÄSTÄ, KUOLEMASTA  &  YLÖSNOUSEMUKSESTA:

1. Luotettavat evankeliumikuvaukset: (Matteus, Markus, Luukas & Johannes)

Uusi testamentti oli valmiiksi kirjoitettuna jo 30-70 vuotta Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen, jopa aiemminkin.
Evankelista ja lääkäri Luukas toteaa: "...  (Kristus) kärsimisensä jälkeen monien kiistattomien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta" (Apt. 1:3).

 

2. Jeesuksen elämä saa vahvistusta myös Raamatun ulkopuolisista lähteistä:

                                  "Tuohon aikaan eli Jeesus, viisas ihminen, jos nyt on laillista kutsua häntä lainkaan ihmiseksi, sillä hän oli ihmeiden tekijä...
                                   Hän oli Kristus. ... Hän ilmestyi kolmantena päivänä elävänä... Kristittyjen heimo, hänen mukaansa nimetty, ei ole kadonnut
                                   tänäkään päivänä."
 

3. Jeesuksen ja kristittyjen vaikutus Rooman valtakuntaan, historiaan ja nyky-yhteiskuntaan on ollut merkittävää.
 

 
                        Apostoli Pietari  tunnetaan ensimmäisenä Rooman piispana ja vielä 2000 vuotta myöhemmin Rooman piispa eli paavi johtaa
                        suurta katolista kirkkoa, Euroopan historian merkittävintä kirkkokuntaa.   Paavi Johannes Paavali II vaikutti suuresti
                        Itä-Euroopan maiden avautumiseen viime vuosisadan loppupuolella.

                        Apostoli Paavali  toi laajoilla lähetysmatkoillaan evankeliumin Kreikkaan, Makedoniaan ja Vähä-Aasiaan.
                        Kreikan pääuskonto on nykyään ortodoksisuus ja apostoli Paavalin julistama Jeesus sai historian kuluessa todella
                        suuren merkityksen kreikkalaisten ja bysanttilaisten elämässä.

                        Etiopian ja Egyptin vanhat kristilliset kirkkokunnat kertovat historiallaan ja olemassaolollaan kristinuskon
                        ensimmäisistä vuosisadoista.

                        Ensimmäinen kristitty marttyyri Stefanus,  kuten miljoonat mm. Rooman keisareiden vainoissa kuolleet ja
                        diktaaattoreiden vainoamiksi joutuneet kristityt antoivat henkensä maissa, joissa ei ollut uskonnonvapautta.
                        Vuonna 313 keisari Konstantinus Suuri antoi Milanon ediktin, jolla taattiin uskonvapaus kristityille.
                        Myös nykypäivän ihmisoikeusrikkomukset tietyillä maailman alueilla kertovat karua kieltään maailman tilasta.
 

4. Yksittäisten ihmisten henkilökohtaiset kokemukset evankeliumin voimasta.
 

                    Lukemattomat syntinsä anteeksi saaneet ihmiset todistavat Jeesuksen vapauttavasta voimasta.
 
                    Miljoonat ihmiset saavat Uuden testamentin julistuksesta voimaa ja opastusta päivittäiseen elämään.

                    Tuhannet älykkäät tiedemiehet, tutkijat ja professorit uskovat yhä 2000-luvulla Jeesukseen.
 
 

5. Musiikin ja muiden taiteen alojen edustajien inspiraatiot ja tuotokset.
 

            +    Johan Sebastian Bach
            +    Georg Friedrich Händel
            +    Michelangelo
            +    Donatello
            +    Rafael
            +    Leonardo da Vinci
            +    Tintoretto

                    sekä miljoonat muut taiteilijat kertovat töillään Jeesuksen merkityksestä ihmiskunnan elämässä.