KRISTITYN VAELLUS

Sitten näin unessani, että kun Kristitty ja Uskollinen olivat tulleet erämaasta, he heti näkivät kaupungin nimeltä Turhuus. Siellä pidettiin markkinoita, jotka olivat nimeltään Turhuuden markkinat. Ne kestivät vuoden umpeensa. Markkinat ovat saaneet nimensä siitä, että kaupunki on turhuutta kevyempi (Ps. 62: 10), sekä siitä syystä, että kaikki mitä siellä myydään, on turhuutta, niin kuin viisas on sanonut: "Kaikki on turhuutta" (Saarn. 11: 8; 1: 2-14; 2: 11-17; Jes. 40: 17). Nämä markkinat eivät ole mikään uusi yritys, vaan ne ovat perin vanhaa juurta. Niiden alkuperä on seuraava:

Noin viisituhatta vuotta taaksepäin oli matkustajia kulkemassa Taivaan kaupunkia kohden samoin kuin nämä kaksi kunnon miestä. Kun Beelsebub, Apollyon ja Legio tovereineen huomasivat, että heidän tiensä Taivaan maahan kulki tämän kaupungin halki, he järjestivät tänne kokovuotiset markkinat, joilla oli kaupan kaikenlaista turhuutta. Näillä markkinoilla myydään huoneita, maatiloja, paikkoja, kunnanvirkoja, etuoikeuksia, arvonimiä, maita, valtakuntia, himoja, huvituksia, kaikenlaisia nautintoja, porttoja, vaimoja, miehiä, lapsia, isäntiä, palvelijoita, henkiä, verta, ruumiita, sieluja, hopeaa, kultaa, helmiä, kalliita kiviä ja kaikkea muuta, mitä ajatella saattaa. Näillä markkinoilla on myös alati nähtävänä ilveilyä, petoksia, pelejä, leikkejä, narreja, apinoita, lurjuksia ja konnia ja kaikenlaista muuta.

Niin kuin pienemmilläkin markkinoilla on useita erinimisiä kujia erilaisten myytävien tavaroiden mukaan, niin täälläkin on paikkoja, kujia ja katuja (nimittäin maita ja valtakuntia), missä mikin tavara parhaiten on löydettävissä. Siellä on Englannin katu, Ranskan katu, Italian katu, Espanjan katu, Saksan katu, joiden kaikkien varrella myydään monenlaista turhuutta. Mutta kuten toisillakin markkinoilla jokin tavaralaji on markkinain pääasiallisin myytävä, niin ovat näillä markkinoilla parhaassa maineessa Rooman tavarat. Ainoastaan Englannin ja jonkin muun maan kansa on niihin kyllästynyt.

Kuten sanoin, kulki tie Taivaan maahan aivan tämän kaupungin halki, missä nämä hurjat markkinat pidetään. Ja sen, joka tahtoisi mennä Taivaaseen kiertämällä tämän kaupungin, täytyisi mennä pois maailmasta (1. Kor. 5: 10). Kuningasten Kuningaskin täällä ollessaan kulki omaan maahansa tämän kaupungin kautta juuri markkinapäivänä. Jopa luullakseni Beelsebub, näiden markkinain pääisäntä, pyysi Häntä ostamaan turhuuksiaan ja lupasi Hänet koko markkinain herraksi, jos Hän vain olisi osoittanut kunnioitustaan hänelle kulkiessaan kaupungin lävitse. Koska Hän oli niin suuriarvoinen henkilö, Beelsebub kuljetti Häntä kadulta kadulle, näytti Hänelle lyhyessä ajassa kaikki maailman valtakunnat koettaen houkutella Siunattua ostamaan jotakin turhuuksistansa. Mutta Hänellä ei ollut mitään halua kauppaan, vaan Hän lähti kaupungista kuluttamatta penniäkään näihin turhuuksiin (Matt. 4: 8-10; Luuk. 4: 5-8). Nämä markkinat ovat siis vanhat ja sangen suuret.

Kuten jo sanoin, matkamiesten täytyi kulkea tämän markkinapaikan halki. Niin he tekivätkin. Mutta tuskin he olivat ehtineet markkina-alueelle, kun koko markkinapaikka rupesi liikehtimään ja kaupunki joutui heidän tähtensä kiihdyksiin. Näin kävi useista syistä.

Ensiksi: Matkustajat olivat puetut toisenlaisiin vaatteisiin kuin markkinaväki, ja ihmiset katselivat heitä kummastellen. Jotkut sanoivat, että he olivat hulluja, toiset että he olivat veijareita; muutamat väittivät heitä muukalaisiksi (Job 12: 4; 1. Kor. 4: 9).

Toiseksi: He kummastelivat yhtä paljon heidän puhettaan kuin pukuansa. Sillä vain harvat ymmärsivät, mitä vaeltajat sanoivat. He puhuivat tietysti kaanaan kieltä, mutta markkinamiehet tämän maailman kieltä. Sen tähden he olivat markkina-alueella vieraita ja muukalaisia maailman lapsille ja nämä samoin heille (1. Kor. 2: 7, 8).

Kolmanneksi: Kauppiaita kummastutti suuresti se seikka, että nämä matkamiehet pitivät heidän tavaroitaan niin vähäarvoisina. He eivät huolineet edes katsella niitä, ja jos heitä pyydettiin ostamaan jotakin, niin he pistivät sormet korviinsa ja huusivat: "Käännä pois silmäni turhuutta katselemasta" (Ps. 119: 37), ja katsoivat ylöspäin, siten osoittaen, että heidän yhdyskuntansa oli taivaissa (Fil. 3: 20, 21).

Muuan kysyi pilkaten matkaajilta katsellessaan heidän käytöstään: "Mitä tahdotte ostaa?" Katsoen häneen vakavasti he vastasivat: "Me ostamme totuutta" (Sananl. 23: 23). Sen tähden markkinaväki rupesi halveksimaan heitä, toiset herjasivat, toiset moittivat ja muutamat käskivät lyödä heitä. Vihdoin puhkesi meteli ja sekasorto markkinaväen keskuudessa, niin että kaikki järjestys häiriytyi. Silloin vietiin nopeasti sana markkinain johtajalle, joka tuli heti paikalle ja käski muutamien parhaitten uskottujensa ottaa miehet tutkittaviksi. Heiltä kysyttiin, mistä he olivat tulossa, mihin menossa ja mitä he tekivät siellä niin oudoissa puvuissa. Matkustajat sanoivat olevansa vieraita ja muukalaisia maailmassa, menossa omaan maahansa, taivaalliseen Jerusalemiin (Hebr. 11: 13-16). Lisäksi he sanoivat, etteivät olleet antaneet kaupunkilaisille eivätkä kauppiaille mitään aihetta kohdella heitä näin ja estää heidän matkaansa, jollei syynä pidetty sitä, että he vastasivat eräälle, joka kysyi mitä he ostaisivat, tahtovansa ostaa totuutta. Mutta ne, jotka heitä tutkivat, eivät uskoneet muuta kuin että he olivat mielisairaalasta karanneita hupsuja tai sellaisia, jotka olivat tulleet markkinoille aiheuttamaan häiriötä. Siksi he ottivat heidät kiinni, ruoskivat heitä ja tahrivat heitä lialla sekä sulkivat heidät rautahäkkiin koko markkinaväen nähtäväksi.

Siellä he siis olivat jonkin aikaa kaikkien pilkattavina ja rääkättävinä, ja markkinain johtaja nauroi kaikelle, mitä heille tehtiin. Mutta koska nämä miehet olivat kärsivällisiä eivätkä maksaneet kirousta kirouksella, vaan päinvastoin siunasivat palkiten hyvillä sanoilla pahat, hyvyydellä loukkaukset, niin jotkut ajattelevimmat ja ennakkoluulottomimmat markkinamiehet alkoivat estää ja soimata niitä, jotka alati tekivät pahaa matkamiehille. Tästä suuttuneina pahuuden harjoittajat alkoivat herjata heitäkin sanoen heidän olevan yhtä maata ja liitossa ristikon takana olevien miesten kanssa. Sen vuoksi heidän piti saada osansa heidän kärsimyksistään. Nämä vastasivat, että mikäli he käsittivät oikein, matkamiehet olivat hiljaisia, raittiita ihmisiä, jotka eivät ketään vahingoittaneet, ja että markkinoilla oli monta, jotka paremmin ansaitsivat joutua häkkiin, jopa häpeäpaaluunkin kiinnitetyksi kuin nämä, joita rääkättiin.

                  ---------------------------

Määräaikaan Kristitty ja Uskollinen vietiin vihollisten eteen tutkittaviksi ja tuomittaviksi. Tuomarin nimi oli Hyvänvihaaja. Syytös oli molempia vastaan pääasiassa sama, ainoastaan sanamuoto oli hieman erilainen. Sisältö oli tämä: Vaeltajat olivat markkinaliikkeen vihollisia ja häiritsijöitä, he olivat nostaneet kapinaa ja riitaa kaupungissa ja voittaneet vaarallisen mielipiteensä puolelle kannattajiakin, jotka myös rupesivat halveksimaan ruhtinaan lakia.

Silloin Uskollinen vastasi, että hän oli asettunut ainoastaan sitä vastaan, joka oli kaikkein Korkeinta vastustanut. Mitä häiriöihin tulee, hän lausui, en sellaista aiheuttanut, sillä olen rauhan mies. Ne henkilöt, jotka siirtyivät meidän puolellemme, tekivät sen siksi, että he näkivät meidän totuudellisuutemme ja viattomuutemme, joten he kääntyivät pahemmasta parempaan. Koska kuningas, josta te puhutte, on Beelsebub, meidän Herramme vihollinen, minä hylkään hänet ja kaikki hänen enkelinsä.

Sitten luettiin julistus, että jokainen, jolla olisi jotain sanomista Turhuuden maan kuninkaan puolesta näitä vankeja vastaan, saisi tulla esiin ja lausua todistuksensa. Esille astui kolme todistajaa: Kateus, Taikausko ja Imartelija. Heiltä kysyttiin, tunsivatko he syytettyä vankia ja mitä heillä olisi sanomista herransa ja kuninkaansa puolesta tätä vastaan.

Kateus nousi ja sanoi: Herrani, olen tuntenut tämän miehen kauan aikaa ja tahdon valallani vahvistaen todistaa tämän kunnioitettavan tuomioistuimen edessä, että...

Tuomari: Vaiti - vannottakaa häntä ensin. He vannottivat häntä. -Sen jälkeen hän sanoi: Herrani, tämä mies, osoittakoonpa vain hänen nimensä päinvastaista, on meidän maamme pahimpia roistoja. Hän ei välitä ruhtinaasta eikä kansasta, laista eikä tavoista, vaan tahtoo tyrkyttää kaikille ihmisille laittomia mielipiteitä, joita hän tietysti nimittää uskon ja pyhyyden periaatteiksi. Minä kuulin hänen kerran sanovan, että kristillisyys ja meidän Turhuuden kaupunkimme tavat olivat toistensa täydelliset vastakohdat, joita ei voi sovittaa yhteen. Tällä väitteellä hän ei vain selvästi tuomitse kaikkia kiitettäviä tekojamme, vaan samalla meidätkin niitä tehdessämme. Sitten tuomari kysyi häneltä: Onko sinulla vielä lisättävää?

Kateus: Paljonkin, herrani, mutten tahtoisi väsyttää tuomioistuinta. Mutta jos toisten herrojen todistettua jotakin puuttuisi hänen tuomitsemiseksensa, täydennän tarpeen tullen todistustani. Sitten häntä pyydettiin syrjään.

Senjälkeen kutsuttiin esille Taikausko, ja tätä kehoitettiin katsomaan syytettyä. Taikauskoltakin kysyttiin, mitä hänellä oli sanomista kuninkaan, herransa, puolesta syytettyä vastaan. Vannottuaan hän todisti.

Taikausko: Herrani, minä en juuri tunne tätä miestä enkä haluakaan enempää tuntea. Sen verran kuitenkin tiedän sen keskustelun johdosta, mikä minulla oli hänen kanssaan muutama päivä sitten täällä kaupungissa, että hän on hyvin turmiollinen mies; sillä silloin puhutellessani häntä kuulin hänen sanovan, että meidän uskontomme on mitätön, sen kautta ei voi kelvata Jumalalle. Mitä sellaisesta väitteestä seuraa, te, kunnioitettu herra, hyvin tiedätte, nimittäin, että me palvelemme Jumalaa turhaan, että elämme synneissämme ja joudumme kadotukseen. Tämän tahdoin sanoa.

Hänen jälkeensä tuotiin Imartelija sisälle.

Imartelija: Herra tuomari ja kaikki arvoisat herrat! Tämän miehen olen tuntenut jo kauan aikaa ja olen kuullut hänen puhuvan asioita, joita ei pitäisi puhuttaman, sillä hän on kironnut meidän ruhtinaamme Beelsebubin ja puhunut halveksien hänen kunnioitettavista ystävistänsä, kuten esim. aatelismiehistä herra Vanha Ihminen, herra Lihanhimo, herra Ylellinen, herra Kunnianhimo, vanha isäntäni herra Hekumallinen, herra Syömäri ja kaikista muista aatelistomme jalosukuisista jäsenistä. Lausuipa hän lisäksi, että jos kaikki ihmiset olisivat yhtä mieltä hänen kanssansa, niin ei ainoakaan näistä aatelismiehistä saisi enää sijaa tässä kaupungissa. Eikä hän ole peljännyt herjata teitäkään, armollinen herra, joka nyt olette määrätty hänen tuomariksensa, vaan hän on nimittänyt teitä jumalattomaksi konnaksi ja muilla samanlaisilla halveksivilla nimityksillä, millä hän on häväissyt muitakin kaupunkimme herroista.

Kun Imartelija oli lopettanut puheensa, tuomari kääntyi puhumaan vangille lausuen: Sinä luopio, vääräuskoinen, kavaltaja, oletko kuullut, mitä nämä kunnialliset herrasmiehet ovat sinua vastaan todistaneet?

Uskollinen: Saanko puhua jonkin sanan puolustuksekseni?

Tuomari: Heittiö, sinä et ansaitsisi enää hetkeäkään saada elää, vaan joutaisit paikalla tapettavaksi. Kuitenkin, jotta kaikki ihmiset huomaisivat, miten lempeästi me sinua kohtelemme, anna meidän kuulla, mitä sinulla on sanomista.

Uskollinen: 1. Vastaukseksi siihen, mitä herra Kateus on puhunut, sanon, etten ole milloinkaan väittänyt muuta kuin että jos mikä tahansa hallitus tai tapa tai kansa on Jumalan sanaa vastaan, se on myös kristillisyyttä vastaan. Jos siinä olen puhunut väärin, todistakaa erehdykseni, sitten olen valmis teidän edessänne peruuttamaan puheeni.
2. Siihen, mistä Taikausko minua syytti, sanon vain, että Jumalaa palvellessa tarvitaan jumalallista uskoa. Mutta sitä ei voi olla olemassa ilman jumalallisen tahdon ilmoitusta. Jos siis jumalanpalvelemiseen liitetään mitä tahansa, joka ei ole yhtäpitävää Jumalan ilmoituksen kanssa, se on inhimillistä uskoa eikä se kelpaa iankaikkiseen elämään.
3. Herra Imartelijan todistuksesta sanon (sivuuttaen sen, että hän väittää minun herjaavan ym.), että tämän kaupungin ruhtinas Imartelijan nimittämine kannattajineen ja seuralaisineen on sopivampi olemaan helvetissä kuin tässä kaupungissa ja maassa. Niinpä Herra minua armahtakoon!

Sitten tuomari sanoi lautakunnalle, joka oli kaiken aikaa seisonut sivulla kuunnellen ja tarkastellen: Hyvät herrat lautamiehet, te näette tämän miehen, jonka tähden kaupungissa on syntynyt suuri melu. Te olette myös kuulleet, miten nämä arvoisat herrasmiehet ovat todistaneet häntä vastaan, samoin olette kuulleet hänen vastauksensa ja tunnustuksensa. Nyt on teidän vallassanne saattaa hänet hirsipuuhun tai pelastaa hänen henkensä. Kuitenkin katson tarpeelliseksi sitä ennen tehdä teille tiettäväksi, mitä meidän lakimme säätää.

Ruhtinaamme palvelijan, suuren Faaraon, hallitessa säädettiin laki sitä varten, etteivät eriuskoiset lisääntyisi liian voimakkaiksi - julistettiin että kaikki heidän poikalapsensa pitää heitettämän virtaan (2. Moos. 1:22). Toisen ruhtinaamme palvelijan, suuren Nebikadnesarin, ajalla säädettiin laki, että jokainen, joka ei lankea maahan kultaista kuvaa kumartamaan, pitää heitettämän tuliseen pätsiin (Dan. 6: 7).

Dareioksen aikana säädettiin vielä, että jokainen joka määrätyn ajan kuluessa rukoilisi jotakin muuta jumalaa kuin häntä, oli heitettävä jalopeurojen luolaan (Dan. 6: 7).

Tämä kapinoitsija on rikkonut näitten lakien sisällön ei ainoastaan ajatuksin (Jota ei myöskään pitäisi sallittaman), vaan sanoin ja töin, mikä tietysti on sietämätöntä.

Faraon laki näet säädettiin otaksuttua pahaa estämään, vaikkei vielä mitään ollut siitä näkyvissä, mutta tässä on rikos silminnähtävä. Toiseksi ja kolmanneksi näette hänen väittävän uskontoamme vastaan. Ja maanpetoksesta, minkä hän on tunnustanut, hän ansaitsee kuoleman.

Silloin lautakunta kokoontui päättämään. Lautamiesten nimet olivat seuraavat: Sokea, Kelvoton, Ilkeä, Himokas, Hurjastelija, Kiukkuinen, Ylpeä, Vihamieli, Valehtelija, Julma, Valonvihaaja ja Leppymätön. Jokainen näistä lausui omakohtaisen mielipiteensä syytettyä vastaan ja sen jälkeen he yksimielisesti päättivät julistaa hänet syylliseksi.
Ensiksi lausui heidän johtajansa, herra Sokea: Minä näen selvästi, että mies on vääräuskoinen.
Herra Kelvoton sanoi: Pois sellainen eläjä maan päältä.
Niin, herra Ilkeä arveli, minä en voi kärsiä häntä silmäini edessäkään.
Enkä minä ole koskaan voinut häntä sietää, herra Himokas väitti.
Enkä minä, herra Hurjastelija jatkoi, sillä hän aina tuomitsee minun elämääni.
Hirttäkää hänet, hirttäkää hänet, herra Kiukkuinen huusi.
Surkuteltava rahjus, herra Ylpeys arveli.
Sydämeni kiehuu vihaa häntä kohtaan, herra Vihamieli virkkoi.
Hän on konna, herra Valehtelija väitti.
Hirttäminen on hänelle liian hyvä rangaistus, herra Julma sanoi.
Toimittakaamme hänet pois tieltä, herra Valonvihaaja säesti.
Lopuksi herra Leppymätön huudahti: Vaikka minulle annettaisiin koko maailma, en sopisi hänen kanssaan, tuomitkaamme hänet siis heti syylliseksi - ja kuoleman rangaistukseen.

Niin he tekivätkin. Uskollinen tuomittiin vietäväksi siihen paikkaan, josta hänet oli tuotu, ja surmattavaksi julmimmalla mahdollisella tavalla. He veivät hänet silloin ulos tehdäkseen hänelle lakinsa mukaan. Ensiksi he ruoskivat hänet, sitten he rääkkäsivät häntä ja viilsivät hänen ruumistaan veitsellä ja keihäillä. Sen jälkeen he kivittivät häntä, lävistivät miekoillansa ja viimein polttivat hänet roviolla. Näin Uskollinen päätti päivänsä.

Silloin näin, että ihmisjoukon takana olivat vaunut ja kaksivaljakko odottamassa Uskollista, joka heti kun hänen vastustajansa olivat surmanneet hänet otettiin vaunuihin ja vietiin suoraan pilven lävitse pasunain soidessa lyhintä tietä Taivaan portille. Mutta Kristitty sai odotusaikaa ja hänet vietiin takaisin vankeuteen, jossa sai olla jonkin ajan. Mutta hän, joka johtaa kaikkia asioita ja jonka valta riitti hillitsemään näittenkin ihmisten raivon, päästi Kristityn heidän käsistänsä. Ja hän kulki taas tietään laulaen:

   Sait taistelussa, Uskollinen, voiton,
   jo nähnyt olet ikiaamun koiton
   ja pääsi seppelöity siellä on.
   Mut vainoojais on osa onneton.
   Sun muistos säilyy täällä ainiaan
   kehoittain sinne, missä pyhät palkitaan.